Uncategorized

Kyllä Jumala antaa kasvun

Teksti: Tea Ikonen | Kuva: Sebastian K./Freeimages.com Istuttaja ei ole mitään, ei myöskään kastelija, vaan kaikki on Jumalan kädessä, hän suo kasvun. Istuttaja ja kastelija ovat samassa työssä, mutta kumpikin saa palkan oman työnsä mukaan. Me olemme Jumalan työtovereita, te olette Jumalan pelto ja Jumalan rakennus. (1. Kor. 3:7–9.) Nuorempana uskovaisena ajattelin, että Jumalan työ […]

Kyllä Jumala antaa kasvun Read More »

Ajatuksia Iraelin matkalta

Teksti ja kuva: Martti Nykänen Sain viettää hiljattain vaimoni kanssa kaksi viikkoa Israelissa. Tällä kertaa olin pääasiassa etelässä, Eilatissa. Vuokra-autolla kävimme katsomassa Etelä-Israelia sekä pitkän päivän ryhmämatkan Petraan Jordanian puolella. (Aiemmin olen viettänyt kaksi viikkoa Jerusalemin alueella ja Galileassa toiset kaksi viikkoa). Kävimme Eilatin museossa, jossa oli ilmakuvia eri vuosikymmeniltä, ensimmäinen oli vuodelta 1948. Oli

Ajatuksia Iraelin matkalta Read More »

Kohti valoa

Teksti: Helena Liukko | Kuva: George Georgiades/Freeimages.com Elämme vielä talven keskellä. Päivät ovat melko lyhyitä, mutta pitenevät kaiken aikaa. Pimeät kuukaudet ovat takana, ajoittain saamme jo nauttia aurinkoisista päivistä. Miten ne virkistävät ja keventävät mieltä! Kun on valoa, on toivoa! Olemme menossa kevättä kohti, valoa kohti. 5.2. vietetään kynttilänpäivää. Pyhäpäivän otsikkona on ”Kristus, Jumalan kirkkauden

Kohti valoa Read More »

Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon!

Teksti: Esa Kosonen | Kuva: Sergey Soldatov/Freeimages.com Elämme nyt vuoden 2017 alkupuolta ja edessämme on paljon puhtaita sivuja ja kirjoittamattomia tekstejä. Emme edes tiedä sitä, mitä meillä on vastassa huomenna, tai edes sitä, mitä kohtaamme hetken päästä. Voimmeko turvata tulevaisuuttamme luottamalla toisiin ihmisiin, tai omaisuuteemme, tai runsaaseen pankkitiliimme, tai sijoittaessamme tuottaviin osakkeisiin? Saamme lukea tärkeitä

Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon! Read More »

Jumalan uskollisuuteen turvaten

Teksti: Eija Mertanen / Kuva: Gianni Testore/Freeimages.com Olen lukenut viime aikoina Psalmeja iltalukemisiksi. Niissä on paljon lohdutusta, rohkaisua, kiitosta ja ylistystä. Niissä on myös paljon sellaista, mikä herättää ihmetystä. On huutoa, kostoa, epätoivoa ja synkkyyttä. Miksi? Kuitenkin Daavid, jonka mielenliikkeitä Psalmeissa paljon on, mainitaan Jumalan mielen mukaiseksi mieheksi. Ajattelen niin, että meidän on oltava rehellisiä

Jumalan uskollisuuteen turvaten Read More »

Pitääkö siunaus ansaita kuuliaisuudella?

Teksti: Tea Ikonen | Kuva: Elke Rohn/Freeimages.com Mutta Jeesus jatkoi: “Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen.” (Joh. 4:34.) Kuuliaisuus on minulle ollut aina melko vaikea aihe kristillisessä opetuksessa. Haluaisin vain lillua armossa, mutta ahdistun aina, kun kuulen opetusta kuuliaisuudesta Jumalalle. Kuuliaisuus kun tuo kuulemma siunauksen. Mutta entä, jos

Pitääkö siunaus ansaita kuuliaisuudella? Read More »

Menestyvän miehen elämän malli löytyy Raamatusta?

Teksti: Martti Nykänen | Kuva: Shaun Whitworth/Freeimages.com Tein nuorena liiton silmieni kanssa,kuinka voisin katsoa neitosen puoleen,tai vilkuilla vierasta vaimoa,orvon oikeus oli sama kuin omani,lesken silmät sain syttymään,nääntyvän vaatetin ja lämmitin oman karjan villoilla,orvon kanssa yhdessä söin,olin sokean silmä, ontuvan jalka,olin orvon isä, olin köyhien isä,”Ovi oli auki kadulle päin,”muukalainen sai yösijan,vaivainen sai toivomansa,talon väki sai

Menestyvän miehen elämän malli löytyy Raamatusta? Read More »

Seiskää lujina – rohkaiskaa toisianne

Teksti: Helena Liukko | Kuva: César Rodríguez/Freeimages.com ”Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen. Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin. Pysykää valveilla ja rukoilkaa hellittämättä kaikkien pyhien puolesta.” (Ef. 6:18.) Meillä on edessämme uusi vuosi, uusi aika. Maailma ympärillämme on jatkuvassa muutoksessa. Aiemmin muutos usein merkitsi edistystä ja valoisampaa tulevaisuutta, toivon näkymiä. Nyt olemme aika hämmentyneitä

Seiskää lujina – rohkaiskaa toisianne Read More »

Sureminen on lääke suruun

Teksti ja kuva: Eija Mertanen Viime ajat ovat olleet raskaita Imatralla. Nimetön pahuus ja sen tuoma ahdistus on lisääntynyt järjettömän surmatyön seurauksena. Tätä samaa tapahtuu koko ajan ympäri maailmaa, mutta kun se tulee tarpeeksi lähelle, silloin napsahtaa. Meidät on pysäytetty miettimään elämän tarkoitusta kovalla kädellä. Kristitylle se tarkoittaa pysähtymistä ja korvien avaamista Jumalan suuntaan. Ja

Sureminen on lääke suruun Read More »

Jeesuksen edustajina maan päällä

Teksti: Tea Ikonen Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani. (Gal. 2:20.) Identiteetti – sen ymmärtäminen, kuka olen – on varsin tärkeä asia. Itselläni on melko vahva kristillinen identiteetti, ainakin periaatteessa. Silti olen huomannut, että usein

Jeesuksen edustajina maan päällä Read More »