Jeesus

Karviaismarjapensaan oksa, jossa osittain kypsyneitä marjoja ja lehtiä.

Karviaispistiäinen

Teksti: Tarja Kasurinen | Kuva: GLady/Pixabay Hurahdin monen muun tavoin hyötypuutarhan perustamiseen koronavuosina. Takapiha on pieni, mutta suunniteltu lavoineen niin etteivät naapurit siitä häiriinny. Olen oppinut paljon kasvien kasvatuksesta ja samalla taivaan Isä, kasvun antaja, on opettanut minua. Hänen kasvatusmetodinsa ovat hyvin yksilölliset ja tarpeelliset. Hän kulkee puutarhassaan, on kanssamme ja katselee mitä tarvitsemme. Onko …

Karviaispistiäinen Lue lisää »

Yksinkertaistettu, kuvitettu piirroshahmo nojaa kysymysmerkkiin ja raapii päätään.

Järjetön usko

Teksti: Petri Karaksela | Kuva: Peggy_Marco/Pixabay Usko ja epäusko ovat ikuisia riitapukareita. Ne tuntuvat olevan hyvin kaukana toisistaan kuin janan ääripäät. Samaa valitettavasti voidaan sanoa myös uskovista ja epäuskoisista ihmisistä. Nämä ryhmät vaikuttavat olevan kuin eri maailmoista. Ehkä se johtuu siitä, että ne nimenomaan ovat eri maailmoista. Mutta erityisesti nykypäivän nettikeskusteluissa kuilu uskovien ja epäuskoisten …

Järjetön usko Lue lisää »

Viiniköynnös, josta roikkuu pari paksua viinirypäleterttua, taustalla viiniviljelmää.

Yhdestoista hetki

Teksti: Helena Liukko | Kuva: Pixabay … ja kaikki saavat saman palkan. Matteuksen evankeliumin luvussa 20 Jeesus puhuu vertauksen viinitarhan työmiehistä. Toiset tulivat töihin varhain aamulla ja raatoivat helteessä koko päivän. Toiset isäntä palkkasi yhdennellätoista hetkellä. He eivät juuri ehtineet työtä tehdä, mutta Jumala yllätti heidät: he saivat saman palkan kuin aamusta asti ahertaneet. Tämä …

Yhdestoista hetki Lue lisää »

Piirroskuva Kristuksen kasvoista.

Kirkastettu Kristus

Esa Kososen saarna Tohmajärvellä, Värtsilän kirkossa Kirkastussunnuntaina 23.7.2023 klo 10.00 Teksti: Esa Kosonen | Kuva: Sanctumdigital/Pixabay Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen, pois toisten luota. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä ja hänen vaatteensa alkoivat hohtaa niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi …

Kirkastettu Kristus Lue lisää »

Melkein täysi vesilasi, johon kaadetaan vettä.

Kuka täyttää rakkaustankkisi?

Teksti: Tea Ikonen | Kuva: Break Down Pictures/Pixabay Oletko kuullut ajatuksen rakkaustankista? Meillä jokaisella on rakkaustankki, ja mitä täydempi se on, sitä helpompi meidän on olla ja sitä helpompi meidän on myös osoittaa rakkautta toisia ihmisiä kohtaan. Harmiksi meidän ihmisten rakkaustankit ovat harvoin piripintaan täynnä. Luulen niiden oleva usein aika tyhjiä, ja silloin meillä ei …

Kuka täyttää rakkaustankkisi? Lue lisää »

Avain, joka on kiinni ovessa olevassa lukossa.

Kotiavain

Teksti: Tarja Kasurinen | Kuva: Photo Mix / Pixabay Kurvasin pihasta pyörälläni, kun naapurin iäkäs rouva tuli päivittäiseltä lenkiltään kädessään avain. Hän oli juuri löytänyt sen eikä tiennyt mitä sille pitäisi tehdä. Pyysin häneltä avaimen ja lupasin laittaa viestiä paikalliseen some-ryhmään. Ilmoituksessa mainitsin, että kyseessä oli ilmeisesti kotiavain. En oikein uskonut, että omistaja löytyisi, mutta …

Kotiavain Lue lisää »

Häähumua

Teksti: Petri Karaksela | Kuva: cjhartz169/Pixabay Opiskeluaikoinani kunnioitettu laulunopettajani Olavi Hautsalo lausahti minulle, kun hänen neljäs lapsensa oli syntynyt, että neljä lasta ei ole enää perhe – se on heimo. Tällaisia ikuisesti kestäviä totuuden helmiä on onni kuulla aina silloin tällöin. Ehkä Olavin sarkastisenpuoleiseen toteamukseen vaikuttivat silloin hänen silmiensä alla heilahdelleet pussit, jotka olivat muotoutuneet …

Häähumua Lue lisää »

Yksi nimi ylitse muiden

Teksti: Helena Liukko | Kuva: JackieLou DL/Pixabay ”On yksi nimi ylitse muiden,yksi nimi muuttumaton…” Näin olemme laulaneet jokaisessa Kristus-päivässä yli kymmenen vuoden ajan. Jeesus-nimi on ylitse muiden ja Jeesus on tärkeintä mitä meille on annettu. Uuden vuoden alkaessa meitä muistutetaan Jeesus-nimen voimasta. Jeesus merkitsee Pelastaja. Jeesuksessa saamme syntimme anteeksi ja Hänessä voimme aloittaa uuden elämän, …

Yksi nimi ylitse muiden Lue lisää »

Lahjoilla iloa

Teksti ja kuva: Eija Hauska-Mertanen Tätä kirjoittaessani ulkona riehuu kunnon talvimyrsky. Kun ajoin kotiin tuiskun keskellä, tulivat mieleeni ne lukuisat ihmiset ja perheet, joilla ei tänä jouluna ole kotia. Kuinka kiitollinen saan olla kodista. Ja kuinka syvä huokaus Jumalan puoleen sydämestä nousee niiden puolesta, jotka eivät tiedä, mihin päänsä kallistaisivat. Samalla tulee miettineeksi, mitä muuta …

Lahjoilla iloa Lue lisää »

Oksina puun

Teksti: Esa Kosonen, Kristus yhdistää ry:n pj | Kuva: Bruno/Pixabay Vietimme hiljattain 10.9. Keski-Karjalan Kristus-päivää Kiteellä Yhteisötalossa, jonka omistaa Kiteen Vapaaseurakunta. Tilat olivat mitä parhaimmat tällaiselle tapahtumalle. Palvelu pelasi hyvin ja oli laadukasta. Tapahtuman aiheena oli ”Oksina puun”. Oikeastaan tuo puun-sana tulisi kirjoittaa tässä tilanteessa aina isolla alkukirjaimella, sillä se tarkoittaa Kristusta, maailman Vapahtajaa. Sain …

Oksina puun Lue lisää »