Teksti ja kuva: Helena Liukko
”Minä käännyin Herran puoleen ja hän vastasi minulle. Hän vapautti minut kaikesta pelosta. Ne, jotka katsovat häneen, säteilevät iloa, heidän kasvonsa eivät punastu häpeästä.” Ps. 34:5,6
Kun lapsemme olivat murrosiässä, eräs heistä ei koskaan vastannut puhelimeen. Piti laittaa tekstiviesti, mieluummin lyhyt. Eikä liian usein. ”Tule kotiin.” ”Joo.” Ja kahden tunnin päästä: ”Koska tulet?” ”Kohta.”
Olen ajatellut, että meidän rukoilemisemme on usein vähän samanlaista. Töksäytämme asiamme Jumalalle ja lähdemme pois.
Mikä rukouksessa on tärkeää? Onko se pyytäminen ja vastauksen odottaminen? Ja Jumalahan tietää jo etukäteen kaiken, mitä siinä selittelemään. Ja ne vastaukset – emme aina edes ymmärrä niitä.
Hyvien ystävien kanssa haluamme vain viettää aikaa ja jutella, ilman sen kummempaa tarkoitusta tai pyrkimystä saada heiltä jotakin. Jeesus kutsuu omiaan ystävikseen. Hänkin haluaa jutella ja viettää aikaa kanssamme. Onko Hän meille sellainen ystävä, jonka seurassa tahdomme oleilla?
Sanotaan, että seura tekee kaltaisekseen. Ehkä monikin haluaisi olla Jeesuksen kaltainen. Se ei toteudu, jos emme välitä käydä Hänen kanssaan syvällisiä keskusteluja, joissa Hän saa puuttua asioihimme. On hyvä aloittaa päivä Jumalan kasvojen edessä Häneltä neuvoa kysyen.
Bill Hybels kirjoittaa: ”Kun rukouselämämme kehittyy, Jumala paljastaa itsestään yhä enemmän ja hengittää omaa elämäänsä meidän henkeemme. Tämä on oleva rukouskokemustesi tyydyttävin ja palkitsevin osa, jopa palkitsevampi kuin rukousvastaukset, joita aivan varmasti saat. Yhteys Jumalaan, luottamus, turvallisuus, rauha, helpotus – näitä koet kun opit rukoilemaan.”
Alamme myös nähdä ihmiset sellaisina kuin Jumala heidät näkee, ja se voi mullistaa ihmissuhteemme. Jeesus on meitä kohtaan rakastava ja kärsivällinen. Samaa Hän tahtoisi opettaa meille. Hänellä on aikaa, Hän kuuntelee ja lohduttaa. Hän tahtoo olla läsnä elämässämme.
Kun kiireessä nappaamme aamulla peukalolla jonkin Raamatun jakeen, se on vähän kuin tekstiviesti Jumalalta. Hän ei kuitenkaan tahdo tyytyä tähän, vaan on lähettänyt Pyhän Henkensä aina läsnäolevaksi oppaaksemme. Jumala tahtoo olla kanssamme joka hetki. Annetaan Hänen täyttää elämämme läsnäolollaan.