Teksti: Martti Nykänen:
Yhdistyksemme on perustettu elvyttämään rukoustoimintaa Itä-Suomessa. Alussa oli toivomuksena, että jokaisella henkilöllä olisi joku esirukoilija. Taivas tietää, miten se on onnistunut.
Historian saatossa on saatu mahtavia rukousvastauksia juuri Itä-Suomea koskien. Sotiemme aikana oli rukouspiiri valtiovallan toimesta. Presidentin pyynnöstä kansa rukoili hädän hetkellä. Myös ministeriössä toimi rukouspiiri. Kristityt sotilasesimiehet ja tutkijat ovat todenneet mahtavia rukousvastauksia rintamalla. Kollaan tapahtumat useimmat tietävät. Myös on tiedossa, että ilman ihmisvoimaa hyökkäys pysähtyi Karjalassa. Punatauti kaatoi hyökkäyksen.
Vähemmän tiedetään, mitä tapahtui Pohjolassa. Suomen katkaiseminen Pelkosenniemen, Kemijärven ja Rovaniemen kohdalta päättyi yliluonnolliseen esteeseen. Suunnilleen divisioona vastaan komppania oli tilanne. Rukouksen seurauksena hyökkääjien tankkien päälle satoi niin paljon alijäähtynyttä vettä, että kaikki ikkunat ja tankin kuoret jäätyivät paksuun jäähän, mitään ei nähnyt ja miehistö joutui niitä koko ajan putsaamaan. Näin pieni ryhmä pystyi sitten lopullisesti eliminoimaan hyökkäyksen. Rukous toimii edelleen siellä, missä todellinen tilanne vaatii.
Minua siunasi hiljattain tullut ohjelma TV7:ssä. Siellä tuli raportti Kauko-Idän herätyksistä (Etelä-Korea, Kiina, Filippiinit, Singapore, Indonesia), jossa herätys on alkanut uudella tavalla monessa paikassa. Kymmenet tuhannet nuoret, n. 20-30 v. ylistävät ja palvovat Herraa tavalla, joka rikkoo perinteisiä kristillis-kulttuurisia malleja, mutta evankeliumi oli kirkas. (Kulttuuri, eli totuttu käyttäytymismalli sinänsä on toki neutraali, jos ei sorruta epäjumalanpalvelukseen tai haureuteen, katso esim. Apt. 15:28-29.) Kuuluisat musiikkiyhtyeet ovat tulleet uskoon ja alkaneet järjestää ylistyskonsertteja, ja nuoret saarnaajat ovat astuneet esiin. He ovat saaneet nuoret liikkeelle evankeliumin asialle. Luonnollisesti vanhat organisaatiot ovat varpaillaan tästä. Näinhän se on aina ollut – uusi viini lasketaan uusiin leileihin, oli myös Jeesuksen opetus. Historia osoittaa, että vastustus herätyksen edellä on usein kovaa, ja herätyksen edelläkävijöitä on pyritty eliminoimaan jopa toisten kristittyjen toimesta. Tämä on vaara myös tänä päivänä.
Jumalan kiitos, evankeliumi jatkaa edelleen voittokulkua. Arvellaan, että tällä hetkellä on maailmassa n. 850 milj. todellista Jeesuksen seuraajaa. Eurooppa on Kauko-Idän silmissä kristillisyyden hautausmaata. Tänne he haluaisivat perustaa uusia seurakuntia. Esimerkiksi Kiinan uskovilla on näky ”takaisin Jerusalemiin”, eli heidän vastuullaan on voittaa Jeesukselle kansat Kiinan ja Jerusalemin väliltä. Se tarkoittaa n. puolta maailman väestöstä. He ovat jo toimineet tähän suuntaan menestyksellisesti. Herra heitä siunatkoon tällä tiellä.
Meillä on omat vastuumme täällä. Herra auttakoon meitä löytämään ne ja toteuttamaan oman osuutemme!