Kollaasi, jossa ihmisen kasvot ja erilaisia some-logoja.

Rakastatko totuutta – vai jaatko valeuutisia?

Totuuden rakastaminen on haasteellinen juttu varsinkin silloin, kun totuus ei olekaan oman ajatusmaailman mukainen. Sen osoitti pari vuotta sitten sattunut tapaus sosiaalisessa mediassa. 

Teksti: Tea Ikonen | Kuva: Geralt / Pixabay

Rakastatko sinä totuutta? Jeesuksen seuraajana tekisi minun ja varmasti myös sinun mieli vastata: ”Tottakai rakastan!”

Pelkään kuitenkin pahoin, ettei minun tai sinunkaan rakkaus totuutta kohtaan ehkä ole niin ehdotonta kuin haluaisimme uskoa. Silloin, kun totuus ei olekaan oman ajatusmaailman mukainen, sen rakastaminen osoittautuu vaikeaksi tai ehkä jopa mahdottomaksi tehtäväksi. Tämän näytti pari vuotta sitten sattunut tapaus sosiaalisessa mediassa.

Törmäsin tuolloin varsin negatiiviseen uutiseen eräästä suomalaisesta poliitikosta. En itsekään millään lailla fanita kyseistä poliitikkoa, mutta uutinen kuulosti minusta sen verran epäuskottavalta, että oli pakko tarkistaa taustat.

Surullista oli, että uutista jakoivat ja siitä tykkäsivät erityisesti monet vakaumukselliset kristityt ilman minkäänlaista kritiikkiä.

Hyvin kevyen googlettelun seurauksena minulle selvisi nopeasti, ettei uutinen pitänyt alkuunkaan paikkaansa. Kyse oli feikkijutusta, joka oli julkaistu jo kymmenen vuotta aiemmin, ja useampi lähde osoitti sen valheeksi. Uutinen oli unohtunut vuosien ajaksi, mutta jostain syystä se nousi pinnalle taas tuona kesänä.

Surullista oli, että uutista jakoivat ja siitä tykkäsivät erityisesti monet vakaumukselliset kristityt ilman minkäänlaista kritiikkiä. Näin oli todennäköisesti siksi, että uutisen kohde edustaa sellaista poliittista kantaa, joka ei useimpia uskovia miellytä. Siksi hänestä oli helppo uskoa pahaa.

Kiitos ja kirous samasta suusta

Edellä kuvatun tyyppisten uutisten jakaminen on hengelliseltä kannalta ongelmallista monesta syystä. Ensinnäkin meidät kristityt on kutsuttu palvelemaan totuutta. Seuraamme Jeesusta, joka on tie, totuus ja elämä (Joh. 4:6–7). Totuushan tietysti on, että Jeesus yksin on tie Jumalan luo. Mutta totuuteen pitäisi pyrkiä myös pienemmissä asioissa, joihin maailmassa törmäämme.

Jo kymmenessä käskyssä kielletään todistamasta valheellisesti toista ihmistä vastaan (2. Moos. 20:16). Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi, kehottaa vanhempi käännös. Myös Efesolaiskirjeessä kehotetaan totuuden puhumiseen (Ef. 4:25). Paavali myös kehottaa koettelemaan kaikki ja pitämään sen, mikä on hyvää (1. Tess. 5:19–22). Hän viittaa todennäköisesti hengellisiin oppeihin, mutta mielestäni ei ole väärin laajentaa ohjetta koskemaan kaikkia uutisia ja informaatiota, joka vastaan tulee.

Sillä jos minä tai sinä jaamme kritiikittä eteenpäin juoruja tai uutisia, jotka eivät pidä paikkaansa, emme palvele totuutta. Valeuutisia jakaessamme palvelemme valheen isää Saatanaa emmekä edistä Jumalan valtakuntaa.

Jos ulkopuoliset huomaavat kristittyjen levittävän valheita, se tekee evankeliuminkin sanomasta epäuskottavan.

Kaiken kukkuraksi valheellinen sisältö kääntyy evankeliumia vastaan. Jos ulkopuoliset, kristinuskosta osattomat huomaavat kristittyjen levittävän valheita, se tekee evankeliuminkin sanomasta epäuskottavan. Esimerkiksi Jaakob varoittaa kirjeessään varsin kovin sanoin siitä, ettei käy päinsä, että samasta suusta lähtee sekä kiitosta että kirousta (Jaak. 3:7–12). Meidän pitäisi pystyä jakamaan asioita, jotka kestävät kriittisen tarkastelun ja osoittavat meidät luotettaviksi.

Se parin vuoden takainen valeuutinen ei kestänyt tarkempaa valaisua, mutta silti moni kristitty halusi uskoa siihen. Se paljasti minussa ja uskoakseni myös sinussa asuvan synnillisen halun uskoa pahaa toisesta. Tämä toki on inhimillistä: itse kullekin on erityisen houkuttelevaa uskoa pahaa niistä, joiden kanssa on eri mieltä. Mutta silti minun ymmärtääkseni Jumala kutsuu meitä nousemaan tällaisen yläpuolelle.

Ota kantaa rakentavasti

Maailmamme on monimutkainen paikka, ja valhetta ja totuutta voi täällä olla vaikea erottaa toisistaan. Hyvä ja paha, valhe ja totuus eivät nimittäin jakaudu yksioikoisesti ja mustavalkoisesti esimerkiksi poliittisen kartan mukaan. Se, että jokin juoru tai uutinen on oman ajatusmaailman mukainen, ei tee siitä totta. Omaa korvaa hyväileviin asioihin pitää aina suhtautua kriittisesti ja tarkistaa faktat, ennen kuin jakaa niitä eteenpäin.

”Miljoona p***akärpästä ei voi olla väärässä. Maista sinäkin.”

Sekään, että esimerkiksi sosiaalisessa mediassa jokin uutinen on saanut paljon jakoja tai tykkäyksiä, ei tee siitä totta. Olen kuullut toisteltavan seuraavaa vertausta, kun on kritisoitu sitä, ettei enemmistö aina ole oikeassa: ”Miljoona p***akärpästä ei voi olla väärässä. Maista sinäkin.” Tämä vertaus kannattaa pitää mielessä myös silloin, kun vastaan tulee erityisen tykätty väite tai uutinen. Esimerkiksi sosiaalinen media suosii yleensä provosoivaa sisältöä, jolla ei välttämättä ole totuuden kanssa mitään tekemistä.

Minusta on hienoa, jos me kristityt osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun ja otamme kantaa ajankohtaisiin asioihin. Mutta jotta kannanottomme rakentaisivat, olisivat uskottavia ja palvelisivat itseämme laajempaa kokonaisuutta eli Jumalan valtakuntaa ja evankeliumia, voisi olla hyvä pysähtyä pohtimaan seuraavia asioita:

  • Kun vastaan tulee mielenkiintoinen uutinen, jonka haluaisit jakaa eteenpäin, onko sinun mahdollista lukea koko juttu vai pelkästään otsikko?
  • Mikä on uutisen lähde? Kuka sen on kirjoittanut tai julkaissut? Onko se luotettava taho?
  • Löytyykö uutiselle tai väitteelle vahvistusta muista lähteistä? Vai onko se kumottu?
  • Milloin uutinen on julkaistu ensimmäisen kerran? Eihän kyseessä ole joku kymmenen vuotta vanha juttu?
  • Jos uutinen/väite esittää jonkin ihmisen negatiivisessa valossa, harkitse tarkkaan onko sen jakaminen oikeasti tarpeellista tai rakentavaa. Edistääkö se Jumalan valtakuntaa yhtään millään tavalla?
  • Ilmaise oma kantasi asiallisesti ja muita kunnioittavasti, esitä asialliset perustelut.
  • Älä koskaan julkaise mitään vihaisena vaan anna pahimman tunnekuohun lauhtua. Viha on kuin tuli: hyvä renki mutta huono isäntä. Rakkaus sen sijaan on erittäin hyvä isäntä. Aina.

Kun nämä otamme huomioon, uskon että toimintamme edistää Jumalan valtakuntaa eikä hajota sitä.

Totuuden rakastaminen on oikeasti haaste ihan jokaiselle, yhtä lailla poliittisesti vasemmalla kuin oikealla olevalle, yhtä lailla liberaalille kuin konservatiiville. Yhtä lailla minulle kuin sinulle. Meiltä kristityiltä vaaditaan valppautta, malttia, nöyryyttä ja empatiaa, jotta emme erehdy pelaamaan vahingossa vihollisen pussiin. Rukoillaan itsellemme ja toisillemme kykyä erottaa valhe ja totuus ja reagoida niihin Jumalaa miellyttävällä tavalla. Sitä tarvitsemme tässä ajassa.

3 ajatusta aiheesta “Rakastatko totuutta – vai jaatko valeuutisia?”

Kommentointi on suljettu.