Keväinen järvenrantamaisena, metsä heijastuu peilityyneen järvenpintaan.

Olenko epäjumalan palvelija?

Teksti ja kuva: Eija Hauska-Mertanen

Kuluneella viikolla on ollut aikaa pohtia omaa elämää. Olen miettinyt omaa uskoani ja Jumalan Pojan uskoa. Olen myös pohtinut mahdollisia epäjumaliani. Niitäkin on matkan varrella varmasti ollut. Ehkä niitä on vain vaikea tunnistaa. 

Luemme puolisoni kanssa Raamatusta tällä hetkellä 4. Mooseksen kirjaa. Se kertoo Israelin kansan erämaavaelluksesta ennen luvatun maan saavuttamista. Kansa kapinoi jatkuvasti Jumalaa vastaan. Jumala lupasi pitää heistä huolta, ja myös osoitti lupauksensa todeksi kerta toisensa jälkeen, vaikka kuritus oli välillä kamalaa. Mutta ruoka, jota Jumala heille lähetti, alkoi kyllästyttää. Entä juoma? Janoonko Mooses aikoi heidät erämaassa tappaa? Johtaja, joka heitä ohjasi, oliko siis hänellä vain siihen valtuutus?

Napinalla oli seurauksensa. Tuli myrkkykäärmeitä, jotka tappoivat kansaa. Ja taas kerran kansan oli tunnustettava: Olemme tehneet syntiä, rukoile puolestamme. Mooses rukoili ja sai ohjeet. Piti tehdä tangon päähän pronssikäärme. Sitä katsomalla parani, jos oli saanut käärmeen myrkkyä. (4. Moos. 21:4–9) Näistä ohjeista löytyy vertauskuva Jeesukseen ja aina meidän aikaamme saakka. Kun katsomme ristille naulittuun Jeesukseen, paranemme. 

Mutta mitä seurasi pronssikäärmeen ihmeestä? Kansa muutti sen epäjumalakseen, kunnes tuli Hiskia kuninkaaksi ja tuhosi pronssikäärmeen (2. Kun 18:4). Näitä kertomuksia peilasin omaan ja nykyihmisen elämään. Ehkä emme tee niinkään Jumalan kuvia ja ala niitä palvoa täällä Suomessa, mutta onko meille ollut apua jostain asiasta? Ja olemme sitten ottaneet sen ykkösasiaksi elämässä. Onko minulle tämä mökille hautautuminen sitä?

Mietin, onko elämässäni ihmissuhteita, jotka ovat menneet Jumalan edelle? Ajoittain kyllä. Puoliso, lapset tai hyvä ystävä. Onko elämässäni jotain, mikä saa isot mittasuhteet verrattuna muuhun elämään ja erityisesti verrattuna yhteydenpitoon Jumalaani ja lunastajaani Jeesukseen. Ajoittain kyllä. Työ, harrastus, lemmikit, ylipäätään se, etten malta pysähtyä. Olenko saanut jostain apua niin, että siitä tuleekin ykkösasia elämässä?

Joskus voin olla elämäntapaevankelista. Ja tällä tarkoitan sitä, miten täytyy liikkua, miten syödä, mitä harrastaa. Ja sitä sitten saarnaan enemmän kuin oikeaa pelastussanomaa. Raamattu sanoo oivasti ruoasta, että se on vatsaa varten ja vatsa ruokaa varten (1. Kor. 6:13). Toki tiedämme, että ruoka on kaikkia solujamme varten. Harrastuksistakin Raamattu puhuu: ”Älkää harrastuksessanne olko veltot: olkaa hengessä palavat; palvelkaa Herraa” (Room. 12:11). Kannattaa tutkia asiayhteys. Vaikka tekisin yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, mutta minulla ei olisi Jumalan rakkautta, olisin vain tyhjä kuori ja mitäpä se minua hyödyttäisi (1. Kor. 13).

Miksi siis tekisin itselleni turhia epäjumalia, kun Raamattu sanoo: ”…tiedämme, ettei maailmassa ole yhtään epäjumalaa ja ettei ole muuta Jumalaa kuin yksi.” Näin toteaa Paavali kirjoittaessaan korinttolaisille epäjumalille uhratun lihan syömisestä (1. Kor. 8:4). 

Lopuksi palaan vielä alkumetreille. Omaa uskoahan minulla ei ole ja Jumalan Pojan uskolla mennään. Joten toivon, että voimme yhdessä sanoa kuin Paavali: ”Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielelläni Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia. Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat” (Room. 7:25-8:1).  

Jokaista siunaten Eija Hauska-Mertanen

2 ajatusta aiheesta “Olenko epäjumalan palvelija?”

    1. Minustakin oli Eijalla hyviä pointteja kirjoituksessaan. Kiitos Marja Leena sinulle kommentista ja pahoittelut, ettei kommenttiasi heti tuoreeltaan julkaistu. Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua, eikä meillä ole 24/7 tarkistusta niille. Siunausta kesään, terveisin Tea-ylläpitäjä.

Kommentointi on suljettu.