Kristus-päivä on joka päivä

Teksti: Helena Liukko | Kuva: Suju/Pixabay

Aloitamme uuden vuoden Jeesuksen nimessä. Uudenvuodenpäivä on Jeesus-päivä. Silloin ylistämme häntä ja hänen nimeään. Hän on ennen kaikkia eikä ketään aseteta hänen rinnalleen.

Joulukuun alussa saimme juhlia Turussa Kristus-päivää. Eri puolilta Suomea, eri kirkkokunnista ja yhteisöistä, saimme kokoontua yhteisen Herramme nimeen. Saimme yhdessä kiittää ja ylistää ja yhdessä kantaa huolemme Taivaalliselle Isällemme. Erityisesti halusimme kiittää hyvästä isänmaastamme, vapaudesta ja itsenäisyydestä. Ilman Jumalan armoa ja huolenpitoa emme olisi tässä. Aineellinen hyvinvointi ja turvallisuus ovat maassamme korkealla tasolla. Kansamme tahtoo kuitenkin unohtaa, kuka on kaiken hyvän antaja.

Haastan jokaisen lukijan tänä alkavana vuonna, sen jokaisena päivänä, rukoilemaan, että me kristityt tässä maassa voisimme tehdä todellisen parannuksen. Pyydetään, että jokainen päivä olisi meille Kristus-päivä, jolloin siunaamme toinen toisiamme ja käymme avoimin mielin yhteiseen työhön. Ollaan myös rohkeita tunnustamaan ihmisten edessä, mikä ja kuka on elämämme voimanlähde. Tehdään usko näkyväksi! Kuinka toiset voisivat tulla seuraamaan Herraamme, jos me piilottelemme häntä? Jätetään muiden arvostelu vähemmälle ja tuodaan esiin sitä hyvää, mitä meillä on. Tunnustetaan Kristusta, joka on elämän lähde.

”Siinä minun Isäni kirkkaus tulee julki, että te tuotatte runsaasti hedelmää ja niin osoitatte olevanne opetuslapsiani.” Joh. 15:8

Siunattua vuotta 2018!