Teksti: Tea Ikonen | Kuva: Comfreak/Pixabay
Minkä olet osalleni varannut, sen sinä, Herra, viet päätökseen. Iäti kestää sinun armosi. Ethän jätä kesken kättesi työtä! (Ps. 138:8)
Minä luotan siihen, että Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä. (Fil. 1:6)
Aina silloin tällöin alan vaivata päätäni sillä, lakkaako Jumala puhumasta minulle, jos en ole kuuliainen. Menetänkö sen vähäisenkin kykyni kuunnella Hänen ääntään ja johdatustaan, jos en heti tottele? Puhutaanhan Raamatussakin siitä, kuinka Jumala armahtamisen lisäksi paaduttaa ihmisiä. Eikö tottelemattomuus viekin vähä vähältä meitä pois Jumalan läheisyydestä?
Se lienee ihan aiheellinen pelko. Jumalalle kannattaa olla kuuliainen. Mutta emmehän me syntiinlangenneet ihmiset siihen läheskään aina pysty. Silti onneksemme Jumala ei ole niin kuin me – hän ei vähästä nöksähdä, hän ei pidä loukkaantuneena mykkäkoulua. Hän on uskollinen.
Emme me itse saa omin voimin aikaan mitään hyvää, mutta Jeesus on tehnyt sen, mihin me emme pysty – hankkinut meille pelastuksen ja ikuisen elämän voittamalla kuoleman. Siinä ihmisessä, joka on ottanut Jeesuksen vastaan, on Jumala alkanut tehdä muutostyötä eikä Hän jätä kesken aloittamaansa hyvää työtä.
Mitä se käytännössä tarkoittaa? Ainakin tahtoisin uskoa, että jos en heti kuule tai ymmärrä Hänen puhettaan, Hän ei vaikene vaan ottaa asian esiin uudestaan ja uudestaan, niin että se menee jakeluun. Jumala on uskollinen.
Tahtoisin myös uskoa, että jos en pysty jotain asiaa ottamaan vastaan Isältä, hän odottaa, kunnes kypsyn siihen ja tuo sen sitten uudestaan eteeni. Hän kutsuu uudestaan, Hän antaa uusia mahdollisuuksia. Hän ei hylkää.
Silloinkin, kun elämässä on pitkä, tasainen kausi ja näyttää, ettei mitään tapahdu, silloinkin Jumala tekee minussa työtään salatulla, hiljaisella tavallaan.
Ja usko, että niin Hän tekee sinussakin.