Alennustie

Teksti: Helena Liukko | Kuva: Quangpraha/Pixabay

Palmusunnuntain otsikkona on Kunnian Kuninkaan alennustie. Jeesus tuli maailmaan Taivaan kunniasta ja Kunnian Kuninkaana hänet vielä kerran näemme. Mutta Jeesuksen eläessä maan päällä hänen kirkkautensa ja kunniansa olivat ihmisiltä piilossa. Päinvastoin, hän oli halveksittu, jota ei minäkään pidetty. Ihmiset kyllä juoksivat hänen perässään niin kuin jonkun erikoisen tyypin perässä juostaan, mutta olivat kohta valmiit vaihtamaan hänet murhamieheen. Ei hänelle paljoa arvoa annettu.

Raamatun mukaan meille Jeesuksen seuraajille ei käy sen paremmin. Nykyäänkin ihmiset mielellään juoksevat ihmeiden ja merkkien perässä, mutta jos omalle kohdalle ei saada sitä, mitä toivotaan, ollaan valmiita teilaamaan julistaja ja kaikki uskovat. Harvassa on se muokattu maaperä, johon Sana juurtuu ja tuottaa satoa.

Mitä meillä Jeesukseen uskovilla on lupa tässä maailmassa odottaa? Sanoiko Jeesus meistä tulevan suosittuja? Sanoiko hän, että saamme palkkamme tässä elämässä? Ainakin hän sanoi näin: ”Kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: Me olemme ansiottomia palvelijoita.” Siis älkää edes odottako, että teitä kiitettäisiin tai palkittaisiin kunnialla ja maineella. Ja se on oikein, sillä eiväthän meidän hyvät tekomme ole meidän vaan Jumalan tekoja. Me olemme vain työkaluja. Meissä itsessämme ei ole edes halua palvella toisia, ellei Pyhä Henki saa taivuttaa mieltämme Jumalan tahtoon. Kuitenkin niin helposti otamme Jumalan teot omiksi teoiksemme ja yritämme nostaa itseämme. Siksi tarvitsemme sitä, että meitä ulkoapäin ahdistetaan, lannistetaan ja mitätöidään, jotta unohtaisimme itsemme ja antaisimme kaikesta hyvästä kunnian Herrallemme.

Jumala voi käyttää vain sellaisia ihmisiä, joilla on oikeanlaista nöyryyttä. Siihen sisältyy ilo siitä, että saa olla Jumalan käytössä. Siihen liittyy myös vahva usko Jumalan Sanaan, joka lupaa hänen suosionsa niille, jotka häntä tottelevat. Matka lopulliseen ja iäiseen kirkkauteen Jumalan luona käy alennustien kautta.