Rukoile ja tee työtä – Ora et labora

Teksti: Martti Nykänen, kuva: Jean Scheijen / Freeimages.com

Tämä vanha sanonta on myös nykyään käyttökelpoinen ohje. Tämänsuuntainen on myös oma kokemukseni. Yrittäjänä tarvitsin välttämättä toisen aktiviteetin, etteivät yrityksen huolet valtaisi iltoja, öitä ja jopa vapaapäiviä. Minulle oli siunaus, kun työpäivän jälkeen valmistelin illan raamattupiiriä tai kokousta. Luin ensin illan tekstin, ja sitten menin puutarhaan hommiin noin tunniksi. Kasvimaa ja kukkapenkit saivat hoitoa, ja samalla sain rauhassa rukoilla ja valmistaa iltaa. Pöydän ääressä ajatukset olisivat karanneet illan aiheesta puutarhaan. Nyt valmistuivat kuitenkin molemmat. Näin otsikon lause toimii.

Mielessäni on myös matkani Serbiaan 1.-8.10.2016. Osallistuin Gideonien Bible Blits’iin Belgradissa. Matkalta jäi monta asiaa mieleen ja rukousaiheiksi. Jaoimme 25671 Uutta Testamenttia. Tarve Jumalan Sanalle on maassa suuri.

Suurin osa serbeistä eli 84 % on ortodokseja, mutta vain 1 % kansasta kuuluu evankelisiin seurakuntiin. Paikalliset pyysivätkin rukousta Serbian puolesta. He toivoivat uusia lähetystyö tekijöitä maahan. Siellä on jo joukko Afrikasta – Nigeriasta, Ghanasta ja Gongosta – osa pastoreina ja osa mm. Gideoneina ollen suurlähetystöjen palveluksessa.

Palkkataso on vain noin 350 euroa kuussa. Voi laskea, että hyväpalkkalainen suomalainen voisi siis kymmenyksillään kustantaa pastorin Serbiassa. Tämän ovat muutamat järjestöt Suomessa oivaltaneet tehokkaaksi lähetystyöksi. Vertailuna voi laskea, että suomalaisen lähetin kouluttaminen ja lähettäminen kestää vuosia. Sitten luottamuksen saavuttaminen vie lisää vuosia. Ja se maksaa lähettäjille paljon. Kansallisen työntekijän löytäminen, opastaminen ja tukeminen on nopeampaa, menestyksellisempää ja halvempaa. Näinhän Paavalikin toimi. Kummilapsitoimintaa on Suomesta paljon tehty. Voisimmeko ottaa ohjelmaan myös kummipastorin, jota tukee, johon pitää yhteyttä ja jota vaikka joskus käy tapaamassa tai pyytää vieraaksi? Paikallinen työntekijä pääsee heti kansan sydämiin ja Sana tekee tehtävänsä.

Meillä Suomessa tuntuu olevan kokeneita kristittyjä joka puolella. He ovat vuosikymmeniä kuulleet Sanaa ja olleet monessa mukana. Kaikille ei riitä kuitenkaan kokemusta vastaavaa työtä seurakunnissa ja järjestöissä. Tällainen lähetystyö olisi monelle sopivaa ja innostavaa, eivätkä leiviskät jää lojumaan käyttämättöminä.

Kun alkaa rukoilla, siihen liittyvät muutkin asiat alkavat järjestyä samaa tahtia. Rukouksessa näyn kautta Paavali sai ensimmäisen kehotuksen tulla Euroopan puolelle Sanaa tuomaan. Sana sanookin: minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen (Jer. 31:9). Tämä on tämän Pyhän Hengen aikakauden mahdollisuus. Kun Herra on laskenut jonkun asian tai henkilön sydämelle, se on tullut yleensä ensin rukousta varten. Kun on uskollinen rukoilemisessa, yleensä Herraa pyytää sitten ottamaan seuraavan askeleen: käy tapaamassa ko. henkilöä tai tee jotain käytännössä sen asian hyväksi. Kun on taas uskollinen Herralle, Hän antaa myös uusia ohjeita. Näin molemminpuolinen luottamus ja työyhteys Herran kanssa vahvistuu.
Tämän tähden, ei kun rukoilemaan, ja Herra antaa lisäohjeet.