Teksti: Esa Kosonen | Kuva: Pezibear/Pixabay
Monille jerusalemilaisille ja kauempaakin juhlille tulleille oli suurta riemua aiheuttanut se, että nyt he olivat löytäneet sen oikean miehen, jonka he haluaisivat huutaa kuninkaaksi ja kansansa vapauttajaksi sortajiensa kahleista.
Kansan hurratessa suosiotaan Jeesukselle sivulla olevat fariseukset eivät tykänneet heidän käyttäytymisestään, vaan he kiristelivät hampaitaan ja olivat suuresti vihoissaan.
Kiihdyksissään he sanoivat toisilleen: ”Näettekö? Mikään ei auta. Koko maailma juoksee hänen perässään.”
Siksi he odottivat sopivaa hetkeä, että olisivat saaneet raivattua Jeesuksen pois heidän tieltään ja tapettua hänet kansan villitsijänä ja heidän valtansa murentajana.
Fariseukset tiesivät tulevan pääsiäisjuhlan tilanteista, jolloin he voisivat toteuttaa oman suunnitelmansa. Nyt ei vielä ollut sopiva aika yrittää tehdä mitään, kun kansa heidän ympärillään hurrasi ja palvoi Jeesusta.
Monet heistä olivat Jeesuksen mukana kulkiessaan huomanneet eri puolella Israelin maata, mitä Hän oli tehnyt heidän nähtensä, kun Hän oli auttanut kansaa tekemällä suuria ihmeitä ja tunnustekoja – parantamalla sairaita ja avaamalla sokeain silmät. Monet rammat olivat hyppineet ilosta, ja nälkäiset Hän oli ruokkinut. Kuurot olivat saaneet kuulonsa ja jopa useita kuolleita oli herätetty.
Monet olivat kulkeneet Jeesuksen perässä Hänen viimeisellä vierailumatkallaan Betaniassa, jossa Hän oli käynyt tapaamassa ystäviään Marttaa ja Mariaa ja myös heidän kuolleista herätettyä veljeään, Lasarusta, ja aterioinut heidän kanssaan.
Kuolleista herätetyn, Lasaruksen, ylipapit olisivat halunneet tappaa sen johdosta, kun kansa oli uskonut Jeesukseen Jumalan Poikana ja lähteneet seuraamaan Häntä suurin joukoin.
Nyt viimeisellä matkallaan ystäviensä luona, Maria oli halunnut osoittaa suurta kunnioitustaan Jeesusta kohtaan, ja siksi hän oli ottanut kalliin alabasteripullon, jossa oli Nardus-tuoksuöjyä, ja voidellut sillä Jeesuksen jalat ja kuivannut ne hiuksillaan.
Nyt tämä Jeesuksen ympärillä oleva kansa halusi kruunata Hänet maalliseen tehtävään, koska he olivat löytäneet hyvän miehen, jota parempaa he eivät koskaan olleet tavanneet.
He halusivat valita tehtävään ihmeitä tekevän Jeesuksen, joka olisi voinut palvella kansaansa myös näiden ihmeiden kautta, ja niin he olisivat olleet etuoikeutetussa asemassa kaikkien muiden kansojen keskuudessa.
Kansa oli kunnianosoituksenaan Jeesusta kohtaan tuonut hänelle nuoren aasin, jonka selkään Jeesus nousi ratsastamaan.
Jeesus halusi suostua tähän muodollisuuteen vain siksi, että Hänestä oli kirjoitettu Sakarjan kirjan 9. luvussa ennustus: ”Iloitse, tytär Siion! Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa.”
Kansa heilutteli palmunoksia, ja heitti niitä myös tielle koristeeksi Jeesuksen ratsastaessa jyrkkää rinnettä ylöspäin, kohti Jerusalemia.
Ihmiset ajattelivat näin, että nyt he saisivat Jeesuksesta kansalleen hyvän maallisen johtajan, jollainen hän todella olisi ollutkin.
Mutta Jeesus oli kutsumustietoinen ja halusi olla kuuliainen Taivaalliselle Isälleen, ja tiesi tarkalleen oman tehtävänsä, johon ei kuulunut kulkea ylennystietä kuninkaan linnoihin ja tulla kumarrettavaksi kansan johtajana, vaan Hänen tuli kulkea alennustiellä kohti Golgataa ja joutua matkalla nöyryytetyksi, ruoskituksi ja lopulla ristiinnaulittavaksi ja kokemaan suuressa tuskassaan hirvittävä kuolema.
Hän oli tiennyt tämän tehtävänsä jo ennen maailmaan tuloaan, ja siksi Hän ei halunnut vaihtaa sitä mihinkään maalliseen kunniaan, ja helppoon elämään, vaan Hän halusi alistua rakkaan Taivaallisen Isänsä tahtoon meidän syntisten ihmisten puolesta ja kulkea sen syntien sovitustien loppuun asti raastavasta tuskastaan huolimatta.
Paholainen oli tarjonnut tätä maallista virkaa Jeesukselle jo Hänen ollessaan erämaassa kiusattavana, jos vain Hän olisi kumartanut Saatanaa.
Jeesus oli kuitenkin torjunut kaikki nämä vihollisen yritykset vetoamalla Jumalan Sanaan: ”Sillä niin on kirjoitettu.” ja niin vihollinen oli jättänyt hänet rauhaan.
Nyt Jeesuksen maallisen elämän loppuvaiheessa ja kansan huutaessa Hoosiannaa, paholainen yritti vielä kerran saada Jeesuksen lankeamaan, ja siksi se tarjosi uudelleen erämaassa antamaansa lupaustaan.
Sille väärälle tielle lähteminen ei olisi vaatinut mitään muuta kuin suostua kansan tahtoon, ja silloin Jeesuksen alennustie olisi vaihtunut ylennystieksi, kohti kuninkaan linnaa ja koreilevaa elämää.
Sillä hetkellä olisi jäänyt myös kesken Jumalan tahdon tien kulkeminen, jonka seuraamukset olisivat olleet meille syntisille hirvittävät, ja me olisimme jääneet synteihimme, ilman pelastajaa ja syntiemme sovittajaa. Meidän tiemme olisi kulkenut kohti kadotusta ja ikuista eroa Jumalasta.
Kuinka moni meistä olisikaan ottanut pakit, jos olisimme tienneet joutuvamme inhimillisesti kestämättömään kärsimykseen, jos vaihtoehtona meille olisi tarjottu helppoa tietä, mukavaa elämää ja ylenmääräistä rikkautta?
Kun Jeesus ei suostunut vihollisen tarjoamaan vaihtoehtoon kärsimystien sijasta, hän halusi alistua rakkaan Taivaallisen Isänsä tahtoon ja kulkea sen tien loppuun asti, että Isä kirkastaisi Poikansa kärsimystien lopuksi meidän tähtemme.
Jumalan tahdon tien kulkeminen on meille ihmisille niin vaikea ja voisi sanoa, mahdotonta toteuttaa, sillä me joudumme elämään joka päivä monien kiusausten keskellä, jolloin meitä itseämme kiinnostavat enemmänkin, valta, kulta ja kunnia kuin Jumalan tahdon tiellä kulkeminen.
Meille se on todellakin erittäin tärkeää, ettei Jeesus langennut paholaisen virittämään ansaan, ja siksi meillä on tänään ja aina mahdollisuus langettuamme syntiin ja poikettuamme suoralta tieltä omalle tiellemme, saada syntimme anteeksi Hänen sovintoverensä kautta.
Saamme tukeutua kiusausten voittajaan, Herraamme Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Uhrikaritsaan, joka antoi itsensä meidän puolestamme, ja tunnustaa hänelle oman syntimme ja syyllisyytemme ja päästä niistä vapaaksi.
Alkava hiljainen viikko tarjoaa meille mahdollisuuden hiljentyä ja seurata esimerkillistä Jeesusta Kristusta vehnänjyvän kuolemisen tiellä.
Saamme ihmetellen seurata ja katsoa, kuinka Kristuksen kirkastumisen tie avaa meidän silmämme näkemään meitä rakastavaa Vapahtajaamme Hänen kulkiessaan kärsimystiellään – hiljaisena, nöyränä, Isän tahtoon alistuvana ja vehnänjyvän kuolemisen tiellä, aina ristin kuolemaan asti.
Tämän tähden me saamme kuulla ehtoollisen asetussanoissa: ”Jeesuksen Kristuksen ruumis — sinun edestäsi annettu. Jeesuksen Kristuksen veri — sinun edestäsi vuodatettu.”
Tahdommeko mekin kulkea vehnänjyvän kuolemisen tiellä, palvellen ja rakastaen pyyteettömästi lähimmäisiämme ja kertomalla heille meitä rakastavasta, Jumalan Uhri Karitsasta? Hänestä, joka meidän tähtemme ja meidän puolestamme kävi läpi vehnänjyvän kuolemisen tien, että meillä olisi kerran iankaikkinen elämä Hänen luonaan taivaan kodissa.