Missä on turvamme?

Teksti: Helena Liukko | Kuva: Lorraine Cormier/Pixabay

Minua on viime aikoina puhutellut kaksi laulua, joista on tullut uudelleen ajankohtaisia. Satuin kuuntelemaan Petri Laaksosen kaksi vuotta sitten striimattua konserttia ”Toivo jäljelle jää”. Siinä hän esitti myös euroviisunsa Sata salamaa. Ensi kertaa ajattelin sen sanoja: ”Vaik sata salamaa iskee tulta, ja koko elämä räjähtää. Ei rakkautta voi riistää multa, toivo jäljelle jää. – Minä turvaan vien tämän rakkauden, ja me löydämme uuden maan.” Näin on monille nyt keskellämme eläville tapahtunut.

Toinen laulu on viime aikoina esiin nostettu Pekka Simojoen ”He eivät koskaan sydäntämme saa”, joka on alunperin tehty virolaisia ajatellen. ”He voivat tuoda tankit ja maamme valloittaa, vaan he eivät koskaan sydäntämme saa.”

Olemme kaikki järkyttyneitä viime aikojen tapahtumista Euroopassa. Jotenkin aina haluamme kuvitella, että ihminen olisi kehittynyt paremmaksi, eikä tällaista sotaa ja tuhoa enää koskaan tulisi. Kerta toisensa jälkeen saamme pettyä tähän unelmaan. Onhan hyvässä muistissa vielä Jugoslavian alueen taistelut ja julmuudet.

Me emme voi luottaa ihmiseen, sillä ihmistä hallitsee synti. Itsekkyys, ahneus, vallanhimo ja kaikenlainen paha ovat sen ilmenemismuotoja. Vaikka kuinka pyrimme hyvään, ei meillä itsessämme ole voimaa siihen. Olemme myös alttiita tiedonvälitykselle, joka palvelee omia tarkoitusperiämme, harva etsii totuutta tai uskaltaa ihmispelossa olla toista mieltä. Tätä voidaan nerokkaasti käyttää hyväksi ja saada jopa kokonainen kansa harhan valtaan, niin kuin kävi jo aikoinaan Saksassa. Ei siten ole mikään ihme, että sellainen kansakunta, jolle ei ole kahteen sukupolveen opetettu Raamatun käskyjä ja moraaliohjeita, voidaan johtaa tekemään raakuuksia ja ummistamaan silmänsä tosiasioilta. Kun Jumalan pelko häviää, häviää myös toisen ihmisen kunnioittaminen.

Jumalan käskyt eivät kuitenkaan meitä pelasta, jos emme noudata niitä. Ja Raamattu kertoo senkin, että niiden noudattamiseen emme pysty, ellei Jumalan Pyhä Henki asu meissä ja ohjaa elämäämme.

Moni suomalainenkin on elänyt viime aikoina pelossa. Ensin jouduimme koronaepidemian kouriin ja pelkäsimme omaa tai läheisten sairastumista. Nyt meitä vaivaa sodan pelko. Onko Suomi turvassa? Nämä asiat saavat meidät ajattelemaan sellaista, mitä emme haluaisi ajatella. Me haluaisimme parempaa elintasoa, parempaa terveyttä, kaikkea parempaa. Ja sitten meidät pannaan miettimään kipua, sairautta, kuolemaa, elämän lyhyyttä ja ennustamattomuutta. Miten selviämme tästä? Missä on turvamme?

Haluamme nopeita ja helppoja ratkaisuja. Ja että elämä jatkuisi sitten taas niin kuin ennenkin. Haluamme elää terveenä, joten keksimme rokotukset. Haluamme elää rauhassa, niinpä ryntäämme paniikilla sotilasliittoon. Ihmiselle on annettu järki ratkaista asioita, mutta miksi meille on annettu nämä vaikeudet? Ei siksi, että voisimme taas kaikessa rauhassa jatkaa omaa itsekeskeistä elämäämme.

Uskon, että Jumala tahtoo todella herättää kansaamme näiden vaikeuksien ja orastavien pelkojen kautta. Kaikella on tarkoitus, ei Jumala anna mitään tapahtua turhaan. Hänen tarkoituksensa on herättää meitä miettimään omaa elämäämme ja omia motiivejamme. Miksi elän? Mikä on päämääräni? Mihin turvaan?

Jos turvamme on ihmisjärjen ratkaisuissa tai aseissa, se ei ole kestävä turva. Jumala on se, joka ohjaa kansojenkin kohtaloita. Hän nostaa, kantaa ja pelastaa. Hänen enkelinsä varjelevat meitä. Se ei tarkoita, ettemmekö voisi joutua kärsimään, mutta Hänessä meillä on rauha ja lepo kaiken keskellä. Paras aseemme on rukous.

”Sillä Jumala kuulee
ja voimansa antaa
Hän tietää kaikki kyyneleet.
Sillä Jumala vastaa
ja käsillään kantaa
sorretut ja uupuneet.”