Teksti: Tarja Kasurinen | Kuva: Photo Mix / Pixabay
Kurvasin pihasta pyörälläni, kun naapurin iäkäs rouva tuli päivittäiseltä lenkiltään kädessään avain. Hän oli juuri löytänyt sen eikä tiennyt mitä sille pitäisi tehdä. Pyysin häneltä avaimen ja lupasin laittaa viestiä paikalliseen some-ryhmään. Ilmoituksessa mainitsin, että kyseessä oli ilmeisesti kotiavain. En oikein uskonut, että omistaja löytyisi, mutta parin päivän päästä sain vastauksen. Enkä edelleenkään tiedä, kumpi meistä oli onnellisempi, kun luovutin avaimen omistajalle. Jotain tärkeää oli kadonnut ja löytynyt.
Luukas on tallentanut Herramme Jeesuksen kertomukset kolmesta kadonneesta: lampaasta, hopearahasta ja pojasta (Luuk.15). Kaikki heistä olivat omistajilleen äärettömän arvokkaita. Etsimään lähdettiin heti ja jatkettiin niin pitkään, kunnes etsintä tuotti tulosta. Tällainen on meidän Jumalamme.
Onko sydämemme kotiavain hukassa? Ehkä se on huomaamatta tipahtanut kiireen keskellä? Tai ehkä sellaista en ole koskaan omistanut? Taivaallinen Isämme tietää tarkalleen, missä seikkailemme ja mikä on suhteemme häneen. Isä etsii ja kutsuu kadonneita poikiaan ja tyttäriään elämään yhteydessä häneen. Kutsu voi olla vaikea elämäntilanne tai vain tyhjyyden tunne.
Jokaiselle on kuitenkin annettu mahdollisuus löytää avain taivaan kotiin – Jeesuksen antama pelastus. Ei missata sitä mahdollisuutta ja kerrotaan siitä muillekin. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa kuolla Golgatan ristillä syntiemme tähden, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Ilo taivaassa on suuri, kun kadonnut on löytynyt.