Kiittäkää joka tilassa!

Teksti: Esa Kosonen | Kuva: Gerla Brakkee/freeimages.com

Joku on ehkä ollut tänä vuonna sitä mieltä, että Suomen kesä ei ole vielä alkanutkaan ja siksi hän on vain mieli synkkänä odotellut jo keväällä alkaneen syksyn jälkeen kylmän ja synkän talven tuloa.

Onko silloin sellaiselta ihmiseltä jäänyt elämättä kokonaan yksi vuodenaika ja nauttimatta sen suomista iloista ja lahjoista?

Tiedotusvälineet ovat sen sijaan kertoneet huvipuistojen kasvaneesta suosiosta ja festarien järjestäjien tehneen huimia ennätyksiä osanottajamäärissä.

Meidän on syytä epäillä silloin, onko jollakin suomalaisella vain asennevamma, kun ei ole osannut nauttia hiukan sateisemman ja viileämmän kesän tarjoamista monista mahdollisuuksista.

Onko se vain kiittämättömyyttä ja napinaa Luojaamme kohtaan, jos emme ole huomanneet niitä monia hyviä lahjoja, joilla Hän ympäröi meidät kaikkina vuodenaikoina.

Viileässä ja sateisessa kesässä olen saanut kokea monia kiitoksen aiheita. Esimerkiksi mökillä ollessani, kun vettä on joskus satanut, olen nauttinut siitä, kun sisällä on ollut kuivaa ja lämmintä, eikä kattokaan ole vuotanut. Silloin olen voinut lämmittää mökkisaunan ja nauttia sen hyväilevästä lämmöstä ja mennä välillä ulkokuistille, tai vaikka sateeseen hiukan vilvoittelemaan.

Toisaalta runsaat sateet ovat taanneet sen, että kaivossa on ollut vettä riittämiin ja metsämansikat ja mustikat ovat kasvaneet tavallista kookkaammiksi. Niitä olen saanut kerätä runsain mitoin sateitten välillä.

Olen saanut olla kiitollinen myös siitä, että ruoho on kasvanut pihalla hyvin ilman kastelemista ja näin olen usein nauttinut ison pihan tarjoamasta hyötyliikunnasta juostessani ruohonleikkurin perässä.

Kiittämisen aiheita kyllä aina riittä jokaisena elämämme päivänä ja siihen meitä kehottaa myös Jumalan Sana.

Tess. 5:18: ”Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.”

Muistathan kiittää sinuakin rakastavaa Taivaallista Isää joka tilassa!

Hyvää, kaunista ja hedelmällistä loppukesää ja pian alkavaa värikästä syksyä!