Teksti ja kuva: Eija Mertanen
”Ihmisen elinpäivät ovat kuin ruoho, hän kukoistaa kuin kukkanen kedolla. Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne.” (Ps.103:15-16)
Näin kesällä menetetyn rakkaan kuoleman läheisyydessä tuo Psalmin kirjoittajan toteamus on helppo ymmärtää. Kedon kukat ovat kuitenkin hyvin erilaisia. Joku voi loistaa vain päivän, toinen viikkoja. Olemme tulleet tietämään, että niin myös ihmisen elämässä. Toinen otetaan pois jo pienenä ja toinen voi elää satavuotiaaksi. Toisen lähtö lähestyy hitain ennusmerkein ja voi kestää vuosia, toinen voi saada kutsun kesken askelien tai nukkua rauhassa viimeiseen uneen. Yhteistä kaikille meille on, että jonakin päivänä kutsu käy.
Kesäni on mennyt surutyön merkeissä kahden rakkaan ihmisen siirryttyä ajasta ikuisuuteen. Molemmat kypsään ikään ehtineitä, vaikka ikäeroa olikin 15 vuotta. Toinen oli toivonut jo vuosia pääsevänsä kuihtuvan kehonsa vankilasta lepoon ja vapauteen, toiselle olisi vielä elämä maistunut. Toinen hiipui luotamme hiljaa, vaikka lähtö tulikin yllättäen. Toinen lähti seisovilta jaloiltaan. Kuinka valmiina sisimmässään, se ei ole meidän käsissämme. Ikävä on joka tapauksessa valtava.
Tämä surun keskellä eläminen saa pohtimaan myös omaa valmiutta tarkemmin. Mikä lopulta on tärkeää ja mitä turhaa voisi elämästä jättää. Kuinka saada elämästä kyllänsä, niin kuin raamattu asian esittää (mm. Job 42:17). Raamatussa on yksi lyhyt jae, joka tiivistää hyvin sen, mihin meidän tulisi pyrkiä. Tätä jaetta makustelen silloin, kun painin riittämättömyyden tunteiden kanssa. ”Hän on ilmoittanut sinulle ihminen, mikä hyvää on; ja mitä muuta Herra sinulta vaatii, kuin että teet sitä mikä oikein on, rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalasi edessä?” (Miika 6:8) Yksinkertaisimmillaan tuo ilmoitus löytyy kymmenestä käskystä sekä Jeesuksen antamasta rakkauden kaksoiskäskystä (2. Moos. 20:1-17 ja Matt. 22:37). Me teemme itsellemme ja varsinkin toisillemme monenlaisia sääntöjä. Onnellisen elämän salaisuudet ovat kuitenkin Jumalan, ei ihmiskäskyjen varassa.
Ystäväni kysyi tällä viikolla, onko hänellä oikeus olla näin onnellinen. Jumalan lahjoista on lupa olla onnellinen ja Jumala on se Hyvä Isä, joka iloitsee antaa hyviä lahjoja ja nähdä lastensa ilon. Hän myös kulkee vierellämme surun aikoina ja lohduttaa parhaalla lohdutuksella. Usein se tarkoittaa lähimmäisten lähettämistä rinnalle.