Teksti ja kuva: Tea Ikonen
Jeesus otti mukaansa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen, pois toisten luota. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä, ja hänen vaatteensa alkoivat hohtaa niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi sellaista saada aikaan. (Mark. 9:2-3.)
Tämän pyhäpäivän tekstin äärellä jäin miettimään, miksi Jeesus valitsi juuri Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen todistamaan muodonmuutostaan. Olivatko nämä kaverit onnistuneet kenties kilvoittelussaan jotenkin muita paremmin, minkä vuoksi Jeesus halusi palkita heidät ihmeellisellä hengellisellä kokemuksella? Tuskinpa. Jumalan tahdon pilkuntarkasta noudattamisesta ei tarjoilla palkintoina huimia ilmestyksiä.
Mainituista miehistä tuli opetuslapsijoukon ja alkuseurakunnan johtajia. Ehkäpä kirkastusvuoren tapahtumat kuuluivat heidän “koulutukseensa”. Ehkä Jeesus katsoi heidän tarvitsevan sen hetken kanssaan. Kenties he itse eivät vuorelle noustessaan tai vielä vuorella ollessaankaan tajunneet tarvitsevansa sitä. Ehkä vasta jälkikäteen he ymmärsivät sen arvon. Kenties Kristuksen kirkastuminen jäi heidän mieliinsä rohkaisevaksi muistoksi, johon he saattoivat jälkikäteen palata aina uudestaan ja uudestaan.
Toisaalta he saivat myöhemmin todistaa vielä ihmeellisempiä asioita, kuten Kristuksen kuolleista nousemisen ja Pyhän Hengen vuodattamisen – mutta niissä hetkissä oli mukana muitakin. Tämä hetken Jeesus jakoi vain noiden kolmen kanssa ja kenties se juuri teki hetkestä niin erityisen. Olisiko näistä miehistä tullut Jeesuksen läheisimpiä ystäviä ja Herra halusi heidän näkevän itsensä sellaisena kuin on? Tosi ystävyyteenhän kuuluu se, että voi toisen edessä olla rennosti oma itsensä mitään peittelemättä. Siihen kuuluu luottamus ja jakaminen. Jeesushan vetäytyi usein yksinäisyyteen rukoilemaan, mutta kenties Hän tällä kertaa tahtoikin jakaa rukoushetkensä lähimpien ystäviensä kanssa. Kirkastusvuorikokemus saattoi olla Jaakobille, Johannekselle ja Pietarille Jeesuksen ystävyyden ja luottamuksen osoitus.
En usko, että joku ihminen olisi Jumalalle toista rakkaampi – mutta uskon, että jollain voi olla Herraan läheisempi suhde kuin toisella, aivan kuten ihmistenkin kesken. Läheiseen suhteeseen Herran kanssa on varmasti meillä jokaisella yhtä suuret mahdollisuudet. Kysymys lieneekin, miten ne käytämme. Ei kirkastusvuorikokemuksia ansaita, mutta uskon silti, että Jumala palkitsee tavalla tai toisella ihmisen, joka Häntä rakastaa ja vilpittömin sydämin etsien haluaa päästä yhä syvempään yhteyteen Hänen kanssaan. Rakkaus ei laskelmoi, mitä saa vastineeksi ystävyydestä.
Kaiken kaikkiaan teksti kirkastusvuoresta nosti minulle ainakin seuraavat kolmea asiaa:
1) Jumala jakaa ilmestyksiä oman viisautensa mukaan, kenelle tahtoo. Niitä ei ansaita.
2) Jumalasuhde on vastavuoroinen ystävyyssuhde, ellei peräti rakkaussuhde. Jumala tavalla tai toisella palkitsee sen, joka häntä vilpittömästi etsii. Ehkä Kristuksen kirkastuskokemukset ovat Jeesuksen ystävyyden osoituksia. Sehän on yksi jumalasuhteen ulottuvuus myöskin – ystävyys Kaikkivaltiaan kanssa!
3) Suhde syntyy yhdessä vietetystä ajasta ja asioiden jakamisesta. Siitä, että ottaa vastaan Jumalalta ja antaa Jumalalle. Rukoushetket ovat hyvä tapa pitää yllä ja syventää tuota suhdetta.
Rukoillaan siis, että itse kukin saisimme sydämen, joka haluaa vilpittömästi yhä läheisempään yhteyteen Kristuksen kanssa.