Kantakaa toistenne kuormia – niin te täytätte Kristuksen lain!

Teksti ja kuva: Eija Mertanen

Tämä Galatalaiskirjeen viesti on hyvin yksinkertainen, mutta oi, niin vaikea käytännössä. Meistä jokainen on todennäköisesti kaivannut jossain vaiheessa elämäänsä rinnalleen tukijaa. Kun elämä kuristaa otettaan voi tulla eteen tilanne, ettei enää jaksa. Tähän raamattu antaa lääkkeeksi yllä mainitun viestin. Lähellämme kuuluisi olla ihminen, joka kantaa kanssamme taakkaa, joka on tullut ylivoimaiseksi. Mieluummin tällainen lähimmäinen on läsnä jo aiemmin, kun taakka ei ole vielä käynyt ylivoimaiseksi. Tämä toisen rinnalla kulkeminen pitää sisällään suuren siunauksen. Se täyttää Kristuksen lain, eli sen rakkauden kaksoiskäskyn, jonka Jeesus ohjeisti fariseuksen kysyessä häneltä iankaikkisen elämän avaimia (Luuk. 10:25-28).

Mitä tämä sitten käytännössä voisi tarkoittaa. Kaikki lähtee lähimmistä lähimmäisistä eli perheestä. Jos olet yksineläjä, on sinulla todennäköisesti vanhemmat, sisaruksia tai muita sukulaisia. Jos ei enää ole, olet huomattavan vapaa palvelemaan muita lähimmäisiä ja seurakuntaa.
Jos olet perheellinen, ensin tulee palvella puolisoa ja lapsia. Raamattu sanoo, että joka unohtaa perhekuntalaisensa, on uskotonta pahempi. (1. Tim. 5:8.) Meitä kehotetaan pysähtymään omien ihmisten murheiden kuuntelemiseen ja jakamaan aikaamme ja voimavarojamme heidän kanssaan. Kotona on paljon myös käytännön asioita, joissa voimme olla toistemme tukena. Toinen voi kaivata siivousapua, lasten kanssa puuhailua tai vaikka pientä hierontahetkeä silloin tällöin jutustelusta puhumattakaan. Moni kristitty puoliso kaipaa myös yhteistä rukousta ja raamatun tutkimista. Niidenkin, jotka on kutsuttu hengelliseen työhön, tulee muistaa raamatullinen tärkeysjärjestys ihmissuhteissaan. Kun koti ja perhe-elämä on hoidettu, toimiminen kodin ulkopuolellakin on hedelmällisempää.

Täytyy vielä muistaa, että Jumala ei vaadi meiltä sellaista, mitä hän ei meille anna. Jos sinun elämäsi on jo aivan täynnä kaikkea, niin uusia kuormia ei voi kantaa, ennen kuin on vähentänyt entisiä. Täytyy kuulostella, mikä on tarpeellista. Jeesus opetti tärkeysjärjestyksistä Martalle tämän häärätessä keittiöpuuhissa. Jeesus sanoi, että tarpeellisia on vähän, tai vain yksi ainoa. (Luuk. 10:42.) Seurakuntatyössä tai harrastuksissa mukana oleville tämä priorisointi on erityisen vaikeaa.