Ellette usko, niin ette kestä! (Jes. 7:9)

Teksti ja kuva: Eija Mertanen

Jesajan kirja on vanhantestamentin suosikkikirjani ja taas kerran hämmästyn, kuinka tuoreita ja ajankohtaisia ikivanhat kirjoitukset ovat. Luvussa 7 on rohkaisun ja varoituksen sanoja kuningas Aahaalle, jonka piti tehdä isoja päätöksiä Juudan kansan suhteen.

Kuningas Aahaksen toimikausi kuninkaana oli 735 – 727 eKr. Aahaksen valtakauden alussa Damaskon kuningas Resin ja Israelin kuningas Pekah pyysivät Aahasta liittoutumaan kanssaan Assyrian kuningas Tiglatpilesiä vastaan. Kun Aahas ei liittoon suostunut, herrat joukkoineen hyökkäsivät Juudaan. Tämän seurauksena Aahas liittoutui Tiglatpilesin kanssa. Israel ja Damasko kukistettiin ja Aahas joutui Assyrian vasalliksi. Eli hän toimi Juudan alueen haltijana mutta Assyrian kuninkaalla oli valta. Lisäksi hän joutui maksamaan veroja ja sopimaan assyrialaisemmasta temppelipalveluskulttuurista. Juuda oli vaihtanut uskonsa vieraan vallan alaisuuteen.

Profeetta Jesaja vaikutti tuohon aikaan (742 – 701 eKr.) Jerusalemissa ja vastusti voimakkaasti kuninkaan ulkopolitiikkaa. Jesaja oli Jumalan profeetta ja kuunteli Jumalan ääntä. Hän varoitti Aahasta liittoutumisesta. Liittoutumisen sijaan Jesaja kehotti Aahasta ja kansaa turvautumaan Jumalan apuun. Jesajan mielestä sotilasliittoon suostuminen oli merkki siitä, että luotetaan enemmän ihmisiin ja aseisiin, kuin Jumalan apuun. Vaikka Jesaja olikin raamatun huomattavimpia henkilöitä, Aahas ei hänen merkittävyyttään vielä tuntenut eikä hänen neuvoistaan ottanut varteen, vaan liittoutui, kuten tekstistä saimme lukea. Juudalla riitti siis epäuskon syntiä.

Jesajan arvellaan kuuluneen ylimystöön hänen kontaktiensa perusteella. Jesajan rohkeus tuoda voimakkaasti mielipiteensä julki juontanee juurensa hänen erikoiseen kutsuunsa profeetan tehtävään. Hän sai voimakkaan kokemuksen Jumalan Pyhyydestä näyssään Jumalan valtaistuimesta (Jes. 6:1-8). Tuon kutsun seurauksena Jesaja oli valmis saarnaamaan synnistä ja sen seurauksista myös yläluokkaa vastaan. Jesajan uskoa ei sodan lopputulos horjuttanut. Hän jatkoi toimintaansa myös seuraavan kuninkaan, Hiskian aikana.

Rohkaisun ja varoituksen sanoja tarvitsemme myös me, 2000-luvun kristityt, jotka ihmettelemme ja kauhistelemme maailman menoa. Saamme jatkuvasti kuulla sanomia sodista, väkivallasta, ryöstöistä sekä muusta, ’hienostuneemmasta’ rötöstelystä. Emme voi sulkea silmiämme ja korviamme myöskään kristilliseen seurakuntaan liittyvistä skandaaleista, raamatun sanan kyseenalaistamisesta ja mitä erilaisimmista lankeemuksista. Kyllä, meidän on erityisen kovasti syytä olla huolissamme, sillä Jumala näkee, kuulee ja tarkkaa tämän maailman menoa. Raamattu sanoo, että jos me vaikenemme, Hän saa kivetkin huutamaan (Luuk. 18:7).

Mitä on sitten se usko, millä voimme vastustaa perkelettä, että se meistä pakenee (Jaak. 4:7)? Usein ajattelemme, että meiltä puuttuu uskoa, kun ei tunnu miltään. Jos mietimme tuota kuningas Aahaan tilannetta: Mitä häneltä odotettiin? Eikö toimintaa Jumalan ohjeiden mukaan? Tässä lienee ollut suurin ongelma 2000 – 3000 vuotta sitten ja myös tänään. Toimimmeko Jumalan sanan mukaan. Eikö meiltä usein pääse ennemminkin kysymys: ”Sanoiko Jumala todella niin?”

Paavali puhuu ajastamme osuvasti toisessa kirjeessään Timoteukselle ”Sillä tulee aika, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia.” (2.Tim.4:3.)

Mistä tulee usko ja Paavalin peräänkuuluttama terve oppi (Room. 10:14-17)? Kuinka voi kuulla, jos ei ole julistajaa? Täytyy olla lähtijöitä ja lähettäjiä. Jeesus kysyy: ”Miksi te huudatte minulle Herra, Herra, ettekä tee mitä minä sanon (Luuk. 6:46)?” Hebrealaiskirjeen 11. luvussa on tiivis kooste siitä, mitä kaikkea Jumalan miehet ja naiset tekivät, kun uskoivat. Usko ei ole tunne, vaan toimintaa. Minä uskon Jumalaan, mutta uskonko Jumalaa? Iän ja kokemuksen karttuessa olen joutunut jatkuvasti havaitsemaan, että tunteet seuraavat toimintaa. Samoin Jumalan siunaukset seuraavat Hänen sanansa mukaista toimintaa – ennemmin tai myöhemmin.

Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. (Hebr.11:1.)