”Oi katso, mikä aamu; yön varjot katoaa…”

Teksti: Esa Kosonen | Kuva: jplenio/pixabay

Näin saamme laulaa Mika Piiparisen säveltämässä ja Pia Perkiön sanoittamassa ihanassa hengellisessä laulussa, jonka saan esittää, jos Herra suo, sunnuntaina 22.4. Kesälahden kirkossa.

Laulun ensimmäinen säkeistö kertoo aamun koitteessa väistyvästä yön varjosta, ja kuinka luonto herää pitkän yön jälkeen pienempien lintujen kera ylistämään Jumalaa.

Saamme ihailla joka päivä Herran luomistyötä ympärillämme ja kokea Jumalan suurta armon osallisuutta elämässämme.

Kaikki luonnossa näkemämme kaiken kokoiset eläimet, mutta myös mikroskooppisen pienet solut, katsellessamme niitä täydellisinä luomistyön tuloksina, antavat meille vakuutuksen Luojamme ihmeellisestä ja maailmaa ylläpitävästä voimasta.

Jotkut tiedemiehet ovat joskus kertoneet kehittäneensä elävän solun, mutta kerta toisensa jälkeen ne ovat osoittautuneet vääriksi väitteiksi, kuten myös Darvinismin opitkin ovat korkealla tasolla kumottu paikkansa pitämättömiksi.

Kaikkien näiden kokemusten jälkeen jäljelle jää vain Jumalalle kuuluva kunnia ja ylistys siitä, että Hän on kaiken näkyväisen ja näkymättömän Luojana ja ylläpitäjänä, alkaen jäljittelemättömistä pienimmistä soluista, kuin myös kauniin maapallomme ja universumissa olevan maailmnakaikkeuden luomisesta.

Aikoinaan Daavid sai kokea ahdistusta ympäröivien vihollisten ja oman lihansa heikkouden vuoksi. Hän joutui kerta toisensa jälkeen tuntemaan pienuutensa ja pahuutensa, mutta kuitenkin hän tunsi olonsa turvalliseksi ja Jumalan rakkauden ilmapiirin ympäröimäksi.

Hän sai tuntea elämässään yllä mainitun laulun toisen säkeistön sanoman todellisuutta: ”Oi katso mikä aamu, saat alkaa uudelleen, tien kaidan kulkijana, uskoen Jeesukseen. Saat rukoilla, saat pyytää, tänäänkin armoa. Oi katso mikä aamu; saat alkaa alusta.”

Daavid kirjoitti tämän psalmin vihollisten ympäröimänä ja samalla ihmetellessään Jumalan luomaa tähtitaivasta ja näin tuntien oman kelvottomuuden Luojansa edessä: Ps. 8:4-5. ”Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen – mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen.”

Ihminen on Jumalan luomista elävistä olennoista tärkein ja siksi Hän antoi oman Poikansa Jeesuksen Kristuksen kertomaan meille pelastavasta evankeliumista, jonka huipennuksen olemme saaneet nähdä ja kuulla pääsiäisajan jumalanpalveluksissa.

Olemmeko me kasvaneet niin pieniksi Jumalamme edessä, että meille kelpaisi armon evankeliumi ja näin voisimme todeta Johannes Kastajan tavoin: ”Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi.”

Itsessään pienet ja omassa voimassaan heikot syntiset ihmiset saavat kokea evankeliumin muuttavan voiman ja yhtyä laulamaan perillä taivaan kodissa Jumalaa ylistäen kolmannen säkeistön sanoilla:

”Oi katso mikä aamu, kun uusi taivas maa, soi ylistystä Herran, Jumalan kunniaa!

Kun silmäsi saa nähdä, kasvoihin Jeesuksen, oi katso, se on aamu edessä istuimen!”