Teksti: Tea Ikonen | Kuva: Andrea Sullivan/Freeimages.com
Pari vuotta sitten Itä-Suomi rukoilee -tapahtuman teemana oli “Odota Jumalaa”. Tuo kehotus on aika hyvä, sillä emme me ihmiset aina ole kovin hyviä siinä. Jumala ei ole rukousvastausautomaatti, joka antaa pyytäjälle aina sellaisen vastauksen kuin tämä haluaa ja juuri silloin, kun tämä haluaa eli yleensä heti. Päinvastoin. Jumala usein laittaa meidät odottamaan. Se tuntuu tylsältä ja kenties se sitä onkin, jos sen ajattelee vain ajan tappamisena. Mutta odottaminen voi olla myös aktiivista valmistautumista siihen, mitä odottaa.
Odottamisesta tulee mieleen raskaana oleva nainen. Yhdeksän kuukauden ajan äiti valmistautuu ottamaan uuden elämän vastaan niin fyysisesti kuin henkisesti. Naisen keho kasvattaa pienokaista ilman, että äidin täytyy erityisemmin ponnistella saadakseen lapsen kasvamaan. Hän vain odottaa, kunnes lapsi on valmis syntymään. Ehkäpä Jumalan odottamisessa on jotain samaa. Hän on istuttanut Sanansa sydämiimme, ja se kasvaa ja valtaa siellä alaa niin kuin vauva raskaana olevan kohdussa.
Toki nainen tekee jotain: hän hoitaa itseään. Syö, juo, liikkuu ja lepää kohtuudella. Kun kristitty odottaa Jumalan lupauksien toteutumista ja rukousvastauksia, hän rukoilee, lukee Jumalan Sanaa ja pitää huolta seurakuntayhteydestä.
Nainen valmistuu vauvan tuloon tekemällä vielä jotain muutakin: hankkimalla kaikenlaisia vauvanhoitotarvikkeita ja tietoa. Samalla hän tietysti valmistautuu tulevaan myös henkisesti. Myös “raskaana” Jumalan Sanasta olevassa herättää Jumalan lupauksen toteutumisen odotus tietynlaista toimintaa. Alamme valmistautua Jumalan siihen henkisesti ja jopa konkreettisesti, valintojen kautta.
Odottaminen on luottamusta siihen, että se mitä on luvattu, tulee todella tapahtumaan. Siihen, onko odottaminen tylsää vai hauskaa, voimme me ainakin jossain määrin vaikuttaa itse. Uskoisin, että odotus, jossa valmistaudutaan tulevaan, on hauskempaa ja hyödyllisempää kuin pelkkä ajan tappaminen.