Teksti: Petri Karaksela | Kuva: Mary1826/Pixabay
Jeesus kiteytti Jumalan lain rakkauden kaksoiskäskyyn. Jumalan rakastaminen yli kaiken ja lähimmäisen rakastaminen samalla tavalla kuin rakastamme itseämme on Jumalan meille tarkoittama elämäntapa. Periaatteessa kyse on hyvin selkeästä ja yksinkertaisesta käskystä. Mutta äh, minä en ole selkeä enkä yksinkertainen.
Toivottavasti sinä elät yltäkylläistä elämää rakastaen Jumalaa ja lähimmäisiäsi ja siten saat elämästäsi syvimmän tyydytyksen. Toivottavasti se on sinulle luonnollista ja helppoa. Minulle ei ole ollut. Olen kipuillut rakkauden kaksoiskäskyn kanssa jo 70-luvulta lähtien. Ehkä siksi kirjoitan siitä taas. Rakkaudesta kirjoittaminen on minulle helpompaa kuin rakkaudessa eläminen.
Nuorukaisena luulin osaavani rakastaa lähimmäistäni, mutta katin kontit! Olin suunnilleen yhtä rakastava ja empaattinen kuin rautakanki. Jumalan rakastamista sen sijaan en kuvitellutkaan hallitsevani. Huomasin sekä vanhan että uuden testamentin liittävän Jumalan rakastamisen vahvasti Hänen käskyjensä pitämiseen. No höh, miten se muka olisi mahdollista?
Jo Raamatun alkulehdiltä näin, että Jumalan ja lähimmäisen rakastaminen ei ole ollut itsestäänselvyys kaikille muillekaan. Jumala tarkoitti meidät ihmiset elämään rakkaussuhteessa itsensä kanssa. Hän ei voinut tehdä meistä robotteja, jotka automaattisesti tottelisimme Häntä. Robotti ei näet voi rakastaa. Jumala halusi paljon parempaa eli lapsia itselleen.
Onneksi Jumalan toimintaperiaatteisiin kuuluu se, että Hän ei koskaan vaadi meiltä sellaista, mitä ei itse olisi valmis antamaan meille – ja on jo antanutkin.
Mutta ihminen käytti vapaata tahtoaan luopumalla Jumalan rakastamisesta ja valitsemalla tottelemattomuuden ja kapinan. Syntiinlankeemus oli tragedia, josta oli kohtalokkaat seuraukset paitsi ihmiselle, myös Jumalalle. Toisaalta se, kumma kyllä, kuului Jumalan suunnitelmaan. Nimittäin parituhatta vuotta sitten maailmanhistorian huippukohdassa Hän osoitti ihmiskunnalle, mitä on todellinen rakkaus.
Rakkauden apostoli Johannes kirjoittaa: Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus — ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. (1. Joh. 4:9, 10.)
Tämä on täydellistä Jumalan agapé-rakkautta. Se on käsittämättömän suurta, iankaikkista ja muuttumatonta. Sitä ei voi ansaita. Vaikka Jumala odottaa meiltä vastarakkautta ja oman tahtonsa noudattamista, Hänen rakkautensa kohdistuu meihin ihmisjärjen vastaisesti silloinkin, kun hylkäämme Hänet.
Jumalan rakkautta kuvataan myös kärsivälliseksi ja lempeäksi. Se ei kadehdi, ei kerskaile eikä katkeroidu. Se ei etsi omaa etuaan eikä muistele kärsimäänsä pahaa. Se kestää kaiken ja se kärsii kaiken. Tällaisella rakkaudella Jumala rakastaa meitä ja samalla rakkaudella Hän tahtoo meidän rakastavan itseään ja lähimmäisiämme.
Mutta miten meillä voisi olla tällaista täydellistä rakkautta? Onko rakkauden kaksoiskäsky peruuttamattomasti muuttunut luonnollisesta elämäntavasta vaatimukseksi, jota meidän on mahdotonta täyttää? Onneksi Jumalan toimintaperiaatteisiin kuuluu se, että Hän ei koskaan vaadi meiltä sellaista, mitä ei itse olisi valmis antamaan meille – ja on jo antanutkin.
1980-luvulla Jumala lopulta sai taottua kallooni, että rakkaus on tärkeintä. Itse en ollut pitänyt sitä läheskään tärkeimpänä.
Roomalaiskirjeessä on sana: Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen (Room. 5:5). Se on siis jo tapahtunut. Kun uskomme Jeesukseen, Hän itse täydellisessä rakkaudessaan asuu meissä Pyhän Henkensä kautta. Meidän ei tarvitse pusertaa tyhjästä itsestämme mitään. Me saamme rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiämme Hänen rakkaudellaan, joka on jo meissä. Meidän on vain käytettävä sitä.
Rakkaus on Hengen hedelmä, eikä hedelmä välttämättä kypsy kovin nopeasti. Tiedän tämän oikein hyvin. Nimittäin 1980-luvulla Jumala lopulta sai taottua kallooni, että rakkaus on tärkeintä. Itse en ollut pitänyt sitä läheskään tärkeimpänä. Olin pyytänyt Jumalalta kaikenlaista, mutta en koskaan rakkautta.
Ja hups, huomasin, että minulla ei todellakaan ollut rakkautta. Aloin rukoilla sitä. Myöhemmin ymmärsin, että ei minulla ehkä voinut ollakaan rakkautta. Enhän ollut saanut sitä lapsuudessa, kun olisin tarvinnut. Kesti 19 vuotta, kunnes lopulta huomasin ensimmäiset rakkauden häivähdykset itsessäni. Niin pitkään oli minun itseni kelluttava Jumalan rakkaudessa, kunnes omat rakkausakkuni olivat täyttyneet. Ja pakko myöntää, että edelleen olen erittäin kaukana rakkauden Euroopan mestaruudesta.
Meidän ainoa tehtävämme on lopulta vain pysyä kiinni rungossa eli Kristuksessa. Hän hoitaa loput, jolloin saamme olla Hengen hedelmää, rakkautta kantavia oksia. Olen monien muiden tavoin saanut huomata, että ihmiset, joiden puolesta rukoilemme, tulevat rakkaiksi ja tärkeiksi. Sillä ei ole merkitystä, millaisia ne lähimmäisemme ovat. Jeesushan käski rakastaa myös vihollisiamme ja rukoilla heidän puolestaan. Meidän ei tarvitse tykätä kaikista; riittää, kun rakastamme kaikkia.