Teksti: Helena Liukko
Tämän sunnuntain tekstien aiheena on anteeksiantaminen. Voi, kuinka se onkaan ihmisluontomme vastaista! Jos toinen on tehnyt minulle pahaa ja loukannut minua, onhan minulla oikeus olla vihainen ja katkera!
On totta, ettei kenenkään tarvitse sallia väärää kohtelua itseään kohtaan. Olemme Jumalan luomina arvokkaita, eikä kenenkään tule asettua toisten kynnysmatoksi. Joudumme kuitenkin väistämättä elämässä myös kärsimään. Eniten haavoittaa se, jos joku tekee pahaa tahallaan. Sitä on vaikea antaa anteeksi, varsinkin jos väärinkohtelija ei kadu tekoaan. Silloin katkeruus hiipii sydämeen.
Se, että kannan katkeruutta sisälläni, repii ja vahingoittaa kuitenkin itseäni vielä enemmän. Jumalan Sana kehottaa meitä antamaan anteeksi.
”Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin. Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi.” Kol. 3:13,14
”Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää ja lainatkaa, vaikka ette uskoisikaan saavanne takaisin. Silloin teidän palkkanne on suuri ja te olette Korkeimman lapsia, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille. Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa.” Luuk. 6:35,36
Antakaa anteeksi, niin kuin Herramme antaa. Vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Armahtakaa toisianne, niin kuin teidän Isänne armahtaa, hän, joka on hyvä kiittämättömille ja pahoille. Tähän meidät on kutsuttu. Päästämään irti siitä ajatuksesta, miten pahoin minulle on tehty. Ajattelemaan enemmän sitä, miten hyvin Jumala on tehnyt minulle. Olen saanut täydellisen armahduksen. Siitä kiitollisena voin armahtaa toisia, samanlaisia syntisiä, kuin itsekin olen. Ja kummallista: koko elämä muuttuu, olo helpottuu ja raskas paino putoaa pois. Ajatukset eivät enää kierrä kehää ikävissä muistoissa, vaan mieli keventyneenä saan suunnata tulevaan.