Lappeen Marian kirkossa vietettiin lauantaina 2.9. Kristus-päivää teemalla Ylistän Herraa. Päällimmäisinä eväinä päivästä jäi mieleen muun muassa muistutus Jumalan suorastaan tuhlailevasta Isän rakkaudesta luotujaan kohtaan.
Miina Merisalo ylistysryhmineen huolehti siitä, että Lappeen kirkossa riitti menoa ja meininkiä. Esirukousrintamissa kannettiin Suomea ja muutakin maailmaa Jumalan eteen. Juontajat Arto Valkeapää ja Eini Sulander pitivät ohjelman kasassa ja johdattivat lupsakasti tapahtumaa eteenpäin.
Tässä muutamia paloja Kristus-päivästä vielä nautittavaksi. Kristus-päivän tilaisuudet ovat myös katsottavissa Lappeen seurakunnan Youtube-kanavalta syyskuun puoliväliin saakka.
Evankeliumin tehtävä on pistää valot päälle

Lappeen seurakunnan tervehdyksen toi seurakuntapastori Johannes Kinnunen, joka johdatti Kristus-päivän vieraat synnintynnustukseen ja julisti synninpäästön sekä siunasi osallistujat. Kinnunen totesi, että on tärkeää, että meillä on riittävästi valoa, jotta näemme eteenpäin emmekä kompastele pieneenkään esteeseen.
”Sielunvihollisen tehtävä on sammutella jatkuvasti valoja ja evankeliumin tehtävä on pistää ne jatkuvasti päälle”, Kinnunen muistutti.
Rukoustykityksessä on voimaa
Kristus yhdistää ry:n tervehdyksen toi yhdistyksen puheenjohtaja Esa Kosonen, joka sai Turun Kristus-päivästä 2008 kipinän rukoustulien viemiseen itäiseen Suomeen. Kosonen muisteli tervehdyksessään Turun Kristus-päivää koordinoineen Hannu Hatanpään sanoja.
”Hannu Hatanpää mainitsi rukoilemalla tykittämisestä. Yhdistämällä voimamme rukoilla saamme aikaan tehokkaamman rukoustykityksen, jossa on enemmän voimaa ja se saa aikaan muutoksen rukouksen kohteessa”, Kosonen sanoi.
Ylistäminen laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin
Lappeenrannan helluntaiseurakunnan pastori Mika Turunen avasi sitä, mitä ylistys hänelle merkitsee. Turunen totesi, että ylistys auttaa häntä ymmärtämään sitä, kuka hän on, mistä hän on tulossa ja minne hän on menossa. Ylistäminen muistuttaa ihmistä hänen omasta pienuudestaan ja siitä, että Jeesus on tullut pelastamaan syntisiä.
Ylistäminen on myös merkki toimivasta suhteesta ihmisen ja Jumalan välillä, ja ajan viettäminen ylistyksen merkeissä synnyttää tahtoa tehdä Jumalan tahdon mukaan elämässä. Lisäksi ylistäminen asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
”Ylistän siis Herraa, koska minä en tahdo unohtaa sitä, miten pieni minä ihmisenä olen ja miten suurta Jumalaa saan palvella. Ylistän häntä, koska tarvitsen elävää yhteyttä hänen kanssaan, tarvitsen Pyhän Hengen voimaa ja Jumalan rauhaa kaiken tämän levottomuuden keskellä”, Turunen summasi.
Jumala voi meissä tehdä sen, mihin emme itse pysty

Kristus yhdistää ry:tä edustava Helena Liukko piti opetuksen teemalla Kuuleeko kukaan? Liukko totesi, että mikäli mieltä kalvaa epäilys, ettei kukaan kuule, ei välttämättä paljon ylistystäkään synny. Liukko kuitenkin muistutti, että Jumala antaa meille ylistyksen mielen, kun olemme saaneet syntimme anteeksi Jeesuksen veressä.
“Jeesus on luvannut täyttää niiden pyynnöt jotka täyttävät hänen käskynsä. Emme kuitenkaan itsessämme pysty elämään Jumalan tahdon mukaan. Se voi saattaa meidät epätoivoon, mutta se on hyvä, sillä se vie meidät Kristuksen luo. Mitä emme voi tehdä itse, sen hän voi tehdä meissä. Jumalan Pyhä Henki vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen. Kun Pyhä Henki saa ohjata elämäämme, Jumalan tahto on sisäistetty meihin.”
Esirukoukset tukivat piispaa viranhoidossa
Syyskuun alussa eläkkeelle siirtynyt piispa Seppo Häkkinen totesi videotervehdyksessään, että rukous Itä-Suomen puolesta on kristittyjen etuoikeus, mahdollisuus ja samalla meille annettu tehtävä.
”Kiitos, että hoidatte tätä tärkeää rukoustehtävää Itä-Suomen ihmisten ajattomaksi ja ajalliseksi parhaaksi.”
Häkkinen kiitti myös siitä, että piispa on kutsuttu mukaan useisiin Itä-Suomen Kristus-päiviin.
”Erityisesti kiitän esirukouksista puolestani. Se on ollut suuri tuki viranhoidossa.”
Rukous on ihmeellistä, koska se muuttaa meitä rukoilijoita

Kristus-päivän iltapäivään kuului Heli Nirosen johtama Jippii-kuoron konsertti.
”Jippii-kuoro on lasten joukko, joiden tehtävänä on viedä lähetystyötä eteenpäin. Jippii on toiminut Suomessa 25 vuotta. Heidän mottonsa on, että lapset ovat lähetystyöntekijöitä”, Nironen esitteli.
Johanna Pohjanheimo piti pienen rukousopetuksen perheen pienimmille ja miksei vähän suuremmillekin jäsenille. Hän muistutti, että Jumalalla on kaikkia valta ja tahto auttaa meitä, mutta toisaalta rukous ei ole karkkiautomaatti, jossa nappia painamalla aina saa sen karkin, jonka haluaa.
”Rukous on paljon ihmeellisempää, sillä se muuttaa meitä rukoilijoita. Joskus saatamme rukoilla velvollisuudesta, mutta ihmeellistä on se, että Jumala ottaa aina asiat tosissaan.”
Esimerkkinä tästä yleisö pääsi seuraamaan pientä näytelmää, jossa Adiela-tyttö rukoili tottumuksesta Isä meidän -rukousta, joka sai yllättävän käänteen, kun Jumala alkoikin puhutella rukoilijaa.
Ihmiset eivät jaksa julistusta, mutta useimmat kestävät sen, että joku rukoilee heidän puolestaan

Suomen New Winen toiminnanjohtaja, pastori Jukka Jämsén totesi, että rukous on yhteyden ottamista kotiin. Jämsén vinkkasi, että paras evankeliointimenetelmä sisältää kolme askelta: 1) kysytään, mitä kaverille kuuluu, 2) pyydetään kertomaan lisää ja 3) kysytään, saako kaveria siunata Jeesuksen nimessä.
Jämsén toivoo, että me kristityt oppisimme kattamaan pöydän vihollisten silmien eteen (vrt. ps 23:5). Hänen mukaansa se tarkoittaa muun muassa sitä, että oppisimme rukoilemaan tavallisten ihmisten puolesta. Jämsén arvelee, etteivät uushenkisyyteen sekaantuneet ole löytäneet etsimäänsä kristinuskosta, ja se johtuu siitä, että uskovat ovat peittäneet rukouksen.
”Ajattelen, että rukous on kuin letku, jonka me yhdessä Pyhän Hengen kanssa viemme jonnekin, ja Jumala pääsee sitä letkua pitkin sinne. Jumala haluaa, että me kerromme Jeesuksen nimen, jos joku sairastaa, koska Jeesuksen nimeen liittyminen on ihmisen elämän ainoa välttämätön tapahtuma.”
”Rukoilemme tavattoman hyvää Jumalaa. Suurta on se, että Jumala tuli ihmiseksi ja että hän nousi kuolleista. Tämän me voisimme viedä rukouksessa ihmisten luokse. Ihmiset eivät välttämättä oikein jaksa julistusta, mutta hyvin monet ihmiset kestävät sen, että joku rukoilee heidän puolestaan ja että Jumala koskettaa.”
Valmis sydän ylistää kaikissa tilanteissa
Lappeenrannan vapaaseurakunnan pastori Pekka Tuomaala kertoi ylistäjän sydämestä. Sydämellä Tuomaala tarkoitti ihmisen sisintä olemusta, josta kaikki tunteen, tahtoelämä yms. lähtee. Erityisesti Tuomaala pohti psalmin sanoja siitä, että sydän on valmis (ps. 108:2, vuoden 1938 käännös). Tuomaala totesi, että jokaisen ihmisen sydän on toki luonnostaan ymmärtämätön, pimentynyt ja saastainen, mutta Jumala voi ja tahtoo muuttaa ihmissydämiä.
”Jumalan ylistäminen ei ole tarkoitettu vain hyviin päiviin. Luja ja valmis sydän ylistää kaikissa tilanteissa”, Tuomaala sanoi.
Tuomaala myös pohti, että se onko ylistys aitoa vai epäaitoa, ei riipu ulkoisista merkeistä kuten vaikka käsien kohottamisesta, vaan sydämestä.
”Mitä enemmän sydän on mukana, sitä enemmän koko persoonamme on mukana ylistyksessä. Jos sydän ei ole mukana Jumalan ylistämisessä, siitä jää puuttumaan jotain aivan olennaista.”
Hyvyyttä tuhlaava Isä

Päiväjuhlan päätteeksi Hengen uudistus kirkossamme ry:n toiminnanjohtaja Timo Pöyhönen johdatti juhlavieraat pieneen lepohetkeen. Pöyhönen rohkaisi käymään läpi päivän tapahtumia hetki hetkeltä kiitoksen näkökulmasta.
”Koskaan ei ole niin surkeaa päivää ollut eikä tule, ettei jokaisessa päivässä olisi jotain kiitettävää. Jumala antaa meille joka päivä tuhlailevasti lahjoja. Ne voi olla pieniä hetkiä, joku hymy, auringonpaiste. Meidän päivämme ovat täynnä Jumalan lahjoja”, Pöyhönen muistutti.
Pöyhönen muistutti, että Jumala on hyvä isä, joka antaa tuhlailevasti meille pieniä ja suuria lahjoja.
”Joku ehkä kysyy: mitä me voidaan antaa sulle, kun olet ollut meitä kohtaan näin hyvä. Voin kuvitella sen hetken, kun Isä on hetken aikaa hiljaa ja sanoo: Mitä jos vaikka kiittäisitte. Sillä hetkellä, kun tajuamme tämän kaiken hyvyyden, eihän me voida kuin murtua kiitokseen ja ylistykseen.”
Jeesus keskipisteenä Majatalo-illassa
Kristus-päivä huipentui Majatalo-iltaan, jossa Matti Villikka Band johdatti paikallaolijat iloiseen ylistykseen menevän musiikin tahdissa.
Katja Vihavainen kertoi omassa todistuksessaan siitä, kuinka hän kärsi masennuksesta, alkoholista ja työnsä menettämisestä. Muutos tuli, kun ystävä pyysi Vihavaista Alfa-kurssille, jossa aiheena oli anteeksianto. Vihavainen olisi halunnut lähteä kesken kaiken pois, mutta pysyi ystävän pyynnöstä loppuun asti. Lopuksi hänen puolestaan rukoiltiin, ja hän tunnusti, ettei pysty antamaan anteeksi.
”Illalla rukoilin, että jos Jeesus olet olemassa, auta minua. Seuraavana päivänä rukoilin ja koin lämpöä ja turvaa. Koin, että vaikka olin hylännyt Jeesuksen, hän ei ollut hylännyt minua.”
Pastori Mika Tuovinen Mission Europesta puhui Jeesuksen nimen voimasta. Hän on seurannut Jeesusta 13-vuotiaasta asti ja ollut monessa mukana, mutta vuosien varrella usko on muuttunut yksinkertaisemmaksi ja Jeesus tullut suuremmaksi.
”Kun mietitään, mikä meitä yhdistää, se on Kristus. Jos mietitään, että Jeesus Kristus on meidän elämämme keskipisteenä, sitä lähemmäksi me samalla tulemme toinen toisiamme.”
Tuovinen muistutti, ettei Jumala rakasta meitä vain silloin, kun meillä menee hyvin. Jumala armahtaa meitä myös silloin, kun tuntuu, ettei ole hänelle mitään muuta tarjottavaa kuin oma kylmä sydän.
”Haluan sanoa, että Jeesus rakastaa sinua ja hän kutsuu sinua läheiseen yhteyteen kanssaan. Älä koskaan mene minkään synnin tähden hänen luotaan pois. Pidä jeesus elämäsi keskipisteessä. Silloin jaksat myös, kun vaikeat ajat tulevat ja synti painaa.”
Pastori Jukka Jämsén vertasi yhteydenpitoa Jumalaan matkapuhelimeen. Kristityn hätänumero on psalmi 50:15: ”Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua.” Ja kun otamme yhteyttä Jumalaan, hän alkaa tarjota meille henkilökohtaista liittymää, Joh. 1:12.
”Joku voi ajatella, että puhelinliittymä on aika kallis, mutta meillä on sellainen hyvä juttu, että meillä on prepaid, Jeesus on maksanut sen”, Jämsén sanoi.
Hänen mukaansa yhteys Jumalaan latautuu siten, että tulemme yhteen, luemme Raamattua ja rukoilemme.
Ensi vuonna Kouvolassa
Ensi vuonna vietämme Kristus-päivää Kouvolassa, jos Luoja suo.