Blogin etusivu
Aikaisemmat merkinnät

Kristus yhdistää ry:n blogi

Tällä sivulla yhdistyksemme hallituksen jäsenet kirjoittelevat ajatuksiaan uskosta Kristukseen, rukouksesta, kristittyjen yhteydestä sekä Kristus yhdistää ry:n toiminnasta.
Jumala on turvamme -tapahtuma kokosi paljon rukoilijoita Juvalle
15.10.2017

 

Jumala on turvamme -tapahtuma kokosi paljon rukoilijoita Juvalle

Teksti: Esa Kosonen, kuva: Martti Nykänen

Olemme saaneet viettää pari viikkoa sitten yhden parhaimmista Itä-Suomi rukoilee -rukoustapahtumistamme Juvan kirkossa. Tapahtumamme teemana oli Jumala on turvamme!

Rukoilijoista muodostunut runsas ja upea väki saapui kirkkoon kuuntelemaan kahden piispan, yhden kansanedustajan, useitten eri seurakuntiin kuuluvien julistajien, Juvan kunnanjohtajan ja eri laulajien mielenkiintoista ohjelmakokonaisuutta. Saimme viettää juhlia kauniin Juvan kivikirkon lisäksi myös vieressä olevassa seurakuntakeskuksessa ja siitä parin sadan metrin päässä olevassa helluntaiseurakunnan temppelissä, joissa eri rukouskanavat kokoontuivat iltapäivällä.  

Päivän aikana nautimme erilaisista rukousaiheisista lauluista, opetuksista ja pääsimme harjoittelemaan myös käytännössä rukoilemista eri rukouskanavissa. Rukousopetuksissa meitä kannustettiin rohkeasti rukoilemaan toinen toistemme, läheistemme, maamme, kansamme ja koko maailman puolesta ja jättämään kaikki armolliselle Jumalalle, joka kuulee varmasti meidän heikoimmatkin huokauksemme ja vastaa niihin ajallaan ja tavallaan.  

Mieleeni nousee erityisesti Sari Essayahin puheesta muutama aihe, kun hän kertoi, että reformaatio, jonka 500-vuotista juhlavuotta nyt vietämme, on antanut aikoinaan sysäyksen kansalliskielien ja valtioiden syntyyn Euroopassa.

Reformaatioliike Lutherin välityksellä löysi Raamatusta uskonvanhurskauttamisopin Roomalaiskirjeen ensimmäisestä luvusta. Sen mukaan ihminen pelastuu vain yksin uskosta, yksin armosta, ei omien tekojen kautta, vaan turvautuen yksin Kristukseen ja Hänen sovitustyöhönsä.

Lutherin oivalluksesta ihmiset ymmärsivät, että heillä on oikeus kuulla tämä ilosanoma myös omalla kielellään, että usko voisi syntyä heidän sydämissään.

Siniristilipussamme oleva risti muistuttaa edeltävien sukupolvien ymmärtäneen, että koko menestyksemme ja olemassaolomme perustuu Jumalan armoon ja hyvyyteen.

Jos me haluamme rakentaa lapsillemme ehjää maailmankuvaa, se edellyttää eettisesti kestävää arvopohjaa koko yhteisössä.

Meidän aikuisina, kasvattajina ja isovanhempina on herättävä puolustamaan niitä arvoja, joiden takia edellinen sukupolvi uhrautui. Jokaisen sukupolven on vuorollaan vastattava niin turvallisuudesta kuin hyvän yhteiskunnan rakentamisesta, ja parhaiten se toteutuu, kun me elämme itse sen arvopohjan todeksi!

Suomen presidenttinä toiminut Kyösti Kallio vuonna 1940 kehotti silloista kansaamme talvisodan kynnyksellä rukoilemaan Taivaallista Isämme, että Hän katsoisi armossaan kansamme puoleen, ja armahtaisi meitä niin, että kansamme tekisi parannusta ja kääntyisi pois synnin ja laittomuuksien tieltä, jotka johtaisivat kansamme tuhoon. 

Kyösti Kallio rukoili lopuksi, että Jumala auttaisi meitä Pyhän Henkensä kautta ryhtymään omassa elämässämme taisteluun syntiä vastaan ja olemaan kestäviä loppuun asti. Hän päätti rukouksensa sanoihin: ”Herra Jeesus Kristus, kaiken voimme sinun kauttasi, siihen me uskomme. Armahda meitä. Aamen!”

Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen siteerasi puheessaan myös Suomen kansan kohtalon hetkiin ja sen murrosvaiheisiin, joissa tilanteissa oli laulettu Lutherin virttä 170, ”Jumala ompi linnamme ja vahva turva aivan.” Hän kertoi sen sisällön nousevan Psalmista 46 ja sieltä löytyy myös juhlamme teema ”Jumala on turvamme”. 

Häkkinen ilmaisi myös, että rukous on meille suuri etuoikeus ja siitä etuoikeudesta avautuu kristityille tehtävä – rukoilla. 

Kunnanjohtaja Mervi Simoska kertoi jo varhain lapsuudessaan oppineensa rukoilemaan ja luottamaan Jumalaan. 

Turun Kristus-päivän koordinaattori, Pastori Pasi Jaakkola kävi innostamassa itäsuomalaisia saapumaan 2.12. Turkuun Suomen Kristus-päivään rukoilemaan noin 10.000 muun rukoilijan kanssa maamme ja kansamme puolesta. 

Pasi korosti puheessaan: ”Rukous on operaatio sielunvihollista vastaan, ja mitä useampi rukoilija on yhdessä, sitä paremmin onnistutaan taistelussa ja sitä järeämmin rukous-ase toimii ja niittää vihollisen voimaa. Tärkeää on ymmärtää, että meidän sieluistamme käydään taistelua näkymättömissä, Jumalan, enkelien ja sielunvihollisen todellisuudessa.” 

Rukouksella saadaan vallattua tilaa sielunviholliselta Jumalan valtakunnan käyttöön, ja kun kristityt lähtevät rukoilemaan yli seurakuntarajojen, sitä voi verrata tykistön tulitukseen vihollista vastaan. Siksi kristittyjen yhteinen rukous on äärettömän voimallista.”

Näihin edellä oleviin rukouksiin ja kaikkiin muihin tapahtumassamme kuultuihin opetuksiin sisältyy suuri viisaus ja voima, sekä yhteiskuntamme, että oman elämämme ja uusien sukupolvien tulevaisuus. 

Sirkka Pylkkänen: Jumala on turvamme
29.09.2017

Jumala on turvamme

Arkeologi tekee kaivausta kirkonkylän tuntumassa pellolla. Useampi päivä on jo takana, tämä päivä on vielä aikaa ja sitten kaivaukset laitetaan tältä vuodelta kiinni. Keskittynyt tutkiminen ja mullan seulonta keskeytyy: katse osuu pieneen esineeseen. Se harjataan puhtaaksi mullasta. Kyseessä on koru. Löytö laitetaan visusti talteen.

Tuo kesällä 2015 Juvan Kuninkaankartanon liepeiltä löytynyt esine on risti. Jatkotutkimukset osoittivat, että se ajoittuu vuosille 1100–1300 j.Kr, siis 200–400 vuotta ennen Juvan seurakunnan virallista perustamista. Juvan seurakunnan taustojen voidaan katsoa olevan varsin ekumeeniset: risti on mitä todennäköisimmin kulkeutunut löytöpaikalleen ortodoksisen kirkon vaikutuksesta, vuonna 575 perustettu seurakunta oli alkuperältään roomalais-katolinen ja nykyisin valtaosa juvalaisista kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Kirkkokunnat ovat vaihtuneet, mutta usko Jeesukseen ylösnousseena vapahtajana on säilynyt.

Kesällä 2015 löytynyt risti on Juvan kunnan ja seurakunnan juhlavuoden yhteisenä tunnuksena. Se muistuttaa, että Jumala on turvamme. Täällä on uskottu Jeesukseen ennen meitä ja uskotaan meidän jälkeemmekin. Ja miksi ei uskottaisi, sillä eihän meillä täällä ole mitään muuta pysyvää.

"Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi” (Jes. 54:10). 


Sirkka Pylkkänen
Juvan seurakunnan kirkkoherra
Kristus yhdistää ry:n hallituksen jäsen

Eija Mertanen: Kantakaa toistenne kuormia - niin te täytätte Kristuksen lain!
09.09.2017

 

Kantakaa toistenne kuormia - niin te täytätte Kristuksen lain!

Teksti ja kuva: Eija Mertanen

Tämä Galatalaiskirjeen viesti on hyvin yksinkertainen, mutta oi, niin vaikea käytännössä. Meistä jokainen on todennäköisesti kaivannut jossain vaiheessa elämäänsä rinnalleen tukijaa. Kun elämä kuristaa otettaan voi tulla eteen tilanne, ettei enää jaksa. Tähän raamattu antaa lääkkeeksi yllä mainitun viestin. Lähellämme kuuluisi olla ihminen, joka kantaa kanssamme taakkaa, joka on tullut ylivoimaiseksi. Mieluummin tällainen lähimmäinen on läsnä jo aiemmin, kun taakka ei ole vielä käynyt ylivoimaiseksi. Tämä toisen rinnalla kulkeminen pitää sisällään suuren siunauksen. Se täyttää Kristuksen lain, eli sen rakkauden kaksoiskäskyn, jonka Jeesus ohjeisti fariseuksen kysyessä häneltä iankaikkisen elämän avaimia (Luuk. 10:25-28).

Mitä tämä sitten käytännössä voisi tarkoittaa. Kaikki lähtee lähimmistä lähimmäisistä eli perheestä. Jos olet yksineläjä, on sinulla todennäköisesti vanhemmat, sisaruksia tai muita sukulaisia. Jos ei enää ole, olet huomattavan vapaa palvelemaan muita lähimmäisiä ja seurakuntaa. 

Jos olet perheellinen, ensin tulee palvella puolisoa ja lapsia. Raamattu sanoo, että joka unohtaa perhekuntalaisensa, on uskotonta pahempi. (1. Tim. 5:8.) Meitä kehotetaan pysähtymään omien ihmisten murheiden kuuntelemiseen ja jakamaan aikaamme ja voimavarojamme heidän kanssaan. Kotona on paljon myös käytännön asioita, joissa voimme olla toistemme tukena. Toinen voi kaivata siivousapua, lasten kanssa puuhailua tai vaikka pientä hierontahetkeä silloin tällöin jutustelusta puhumattakaan. Moni kristitty puoliso kaipaa myös yhteistä rukousta ja raamatun tutkimista. Niidenkin, jotka on kutsuttu hengelliseen työhön, tulee muistaa raamatullinen tärkeysjärjestys ihmissuhteissaan. Kun koti ja perhe-elämä on hoidettu, toimiminen kodin ulkopuolellakin on hedelmällisempää. 

Täytyy vielä muistaa, että Jumala ei vaadi meiltä sellaista, mitä hän ei meille anna. Jos sinun elämäsi on jo aivan täynnä kaikkea, niin uusia kuormia ei voi kantaa, ennen kuin on vähentänyt entisiä. Täytyy kuulostella, mikä on tarpeellista. Jeesus opetti tärkeysjärjestyksistä Martalle tämän häärätessä keittiöpuuhissa. Jeesus sanoi, että tarpeellisia on vähän, tai vain yksi ainoa. (Luuk. 10:42.) Seurakuntatyössä tai harrastuksissa mukana oleville tämä priorisointi on erityisen vaikeaa.

Tea Ikonen: Elämä on yhteispeliä Isän kanssa
03.09.2017

Elämä on yhteispeliä Isän kanssa

Teksti: Tea Ikonen | Kuva Michal Jarmoluk/Pixabay

Oletko koskaan miettinyt, onko Jumalalla jokin ennalta valmistettu tehtävä varallesi tai kuinka pitkälle sinulla on itselläsi vapaus päättää valinnoistasi? Minä olen. Olen pyöritellyt sellaisia kysymyksiä, kuten kuinka tarkasti Jumala on suunnitellut elämäni jokaisen askeleen, miten löydän Hänen suunnitelmansa ja entä jos en jossain kohtaa toimikaan Hänen mahdollisen suunnitelmansa mukaan. Olen myös miettinyt, että onko hurskastelevaa rukoilla elämän jokaisen pikku asian kohdalla, mikä on Jumalan tahto siinä ja siinä. Onko jokaisessa valintatilanteessa Jumalalla jokin tietty tahto vai voisiko olla sellaisia tienhaaroja, joissa Jumalan näkökulmasta on jopa ihan sama, kumman Hänen lapsensa valitsee? Eikö Hän auta, kuljeta ja ohjaa niissä kaikissa tapauksissa?

Kun olen kysellyt Isän tahtoa elämäni asioissa, olen usein aavistellut, että Hän kenties niin sanotusti heittää palloa minulle: mikä olisi minulle siinä tietyssä tilanteessa paras ratkaisu? Näin siis sellaisissa tapauksissa, missä Raamattu ei selvästi osoita mitään valittavissa olevista mahdollisuuksista synniksi. Sellaisia valintatilanteita, joissa mikään ratkaisu ei selkeästi ole Jumalan tahdon vastainen, on elämässä loppujen lopuksi aika paljon.

Olen miettinyt, että ehkäpä elämä valintoineen on eräänlaista yhteistyötä tai yhteispeliä Isä Jumalan kanssa. Hän aloittaa pelin syöttämällä lapselleen ensimmäisen pallon - lahjoittaa meille elämän ja sen myötä joukon tietynlaisia kykyjä ja kiinnostuksen kohteita. Niitä on meillä jokaisella ja ne ovat lahjoja Jumalalta.

Sitten Isä jää kiinnostuneena seuraamaan, mitä lapsi lahjoillaan tekee. Ehkä hän pallottelee niillä itsekseen tai lähtee sooloilemaan. Ehkä hän heittää pallon takaisin Jumalalle: kyselee Isän tahtoa ja mielipidettä kykyjensä käytössä. Sitten Isä heittää pallon takaisin lapselleen: avaa tai sulkee jonkun oven, antaa vihjeen tai rohkaisun sanan, jonka lapsi taas käyttää hyväkseen. Näin kopitellen jatkuu elämän matka.

Minusta vaikuttaa, että elämä ei ole peli, jonka Jumala on ennalta, yksipuolisesti suunnitellut niin, että ihmisen osa on edetä siinä ilman omaa tahtoa. Sen sijaan minua inspiroi ajatus, että elämä on ennemminkin sellainen peli tai taideteos, jota Isä ja lapsi rakentavat yhdessä: Isä antaa jotain ja lapsi reagoi siihen, lapsi antaa tai pyytää jotain ja Isä reagoi siihen.

Elämä ei ole ahdasta Jumalan lain noudattamista vaan Raamatusta löytyvien elämänohjeiden rajoissa Isän pelikentällä on paljon tilaa. Kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi ja Kristus on antanut meille kaikille lapsen oikeudet. Jumala on Luoja, Hän on uutta luova voima ja siihen luomistyöhön uskon Hänen kutsuneen meidät ihmiset mukaan. Olemme Jumalan työtovereita ja elämä on yhteistyötä Luojamme ja Isämme kanssa!

Martti Nykänen: ”Lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksesta”
26.08.2017

”Lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksesta”

Teksti: Martti Nykänen | Kuva: StockSnap/Pixabay

Mahtava ilosanoma on kerrottu 1. Piet. ensimmäisessä luvussa. Se vielä mainitaan viimeisessä jakeessa.

Jumala… on uudesti synnyttänyt meidät elävään toivoon… turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön... 


Perintö ja peritty tulee tässä luvussa esille kahdella tavalla. Meitä odottaa katoamaton perintö.

Isiltä peritty vaellus. Tämä kertoo siitä, mitä me olisimme ilman Jumalaa. Vailla toivoa, vailla pelatusta, taivasta. Vaeltaisimme, kuin syntiin tottunut maailma vaeltaa. Mutta me olemme uudestisyntyneet elävän ja pysyvät Sanan kautta.

Room. 3:23 kertoo, että me kaikki olemme syntiä tehneet ja olemme Jumalan kirkkautta vailla. Tämä on lankeemuksen seurausta. Efesolaiskirje painottaa, ennen ja nyt. Välillä on tapahtunut suuri muutos. Ihmiset olivat tulleet pimeydestä valoon, kuolleista elämään. He olivat nyt uusi luomus. Tässä on se evankeliumin ydin. Tulla kuolleista eläviksi. Tämä voi vain tapahtua Jeesuksen kuolleista ylösnousemuksen kautta. 

Nykyään yritetään etsiä kaikelle syytä jostain muualta, kuin siitä, mitä tuo Room. 3:23 kertoo.  Esimerkiksi  geeniteknologia otetaan mukaan. Alkoholiongelmainen on perinyt geenit. Mies- tai naisidentiteetin kadottanut kertoo, että hän onkin toista sukupuolta. On tullut geenivirhe.  Room. 1. luku kertoo, että heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. Tältä pohjalta nykyisin tarjotaan opetusta lapsille. Ei ihme, että yhä useampi kadottaa elämänsä. Sen, miksi ja mitä varten Jumala on meidät luonut. 

Tämän tähden meidän täytyy uudestisyntyä ylhäältä nähdäksemme Jumalan valtakunta ja päästä sinne sisälle. Sitä kautta löytyy elämän tarkoitus ja mielekkyys. Periytyvää on opittu elämän malli. Se tulee kotoa, naapurista, kaveripiireistä jne. Tätä huonoa perintöä Pietari tarkoitti. 

Timoteus peri uskon äidiltään ja isoäidiltään. He opettivat Jumalan Sanaa Timoteukselle. Ja usko tuli kuulemisesta. Kuuleminen johdatti uskonkuuliaisuuteen Jeesuksen nimeä kohtaan. Hän syntyi Elävän Jumalan sanan kautta uudesti. Ja alkoi elää siinä uudessa.

Ainoastaan huonon perintömallin takia Jumala joutui hävittämään Sodoman ja Gomorran ja muutkin tuhoon tuomitut kansat, mitä mainitaan mm. Joosuan ja tuomarien aikana.

Uusi elämä Kristuksessa. Tämä on jokaisen mahdollisuus. Ei tarvitse jäädä huonoon perintöön. Kun meistä tulee Jumalan lapsia, meistä tulee myös hänen perillisiä. Tässä on mahtava ilosanoma.

Helena Liukko: Myrskyssä ja kuitenkin turvassa
20.08.2017

Myrskyssä ja kuitenkin turvassa

Teksti: Helena Liukko | Kuva: Pixabay

Olen viime aikoina tavannut ihmisiä, joiden elämä on todella vaikeaa. Oma tai läheisen sairastuminen voi johtaa kohtuuttomalta tuntuvaan tilanteeseen, jossa voimavarat venytetään äärimmilleen. Huuto Jumalan puoleenkin tuntuu kaikuvan tyhjiin. Ei ole vastauksia. Miksi toisten elämä näyttää tasaiselta ja helpolta? Onko Jumala epäoikeudenmukainen?

”Ja kohta hän vaati opetuslapsiaan astumaan venheeseen ja kulkemaan edeltä toiselle rannalle.” (Mark. 6:45)

Jeesus lähetti opetuslapset edellään, vaikka tiesi heidän joutuvan myrskyyn. ”Hän näki heidän soutaessaan olevan hädässä.” (6:48) Opetuslapset olivat epätoivoisia. Miten meidän käy? Miksi Jeesus ei tullut mukaan? Miksi hän lähetti meidät myrskyyn? Jeesus kuitenkin näki ja toimi. ”tuli hän … heidän luoksensa kävellen järven päällä ja aikoi kulkea heidän ohitsensa.” (6:48) Jeesus ei hylkää eikä jätä. Hän tulee luoksemme usein vaikeiden tilanteiden kautta, mutta meidän pitää tunnistaa hänet. Opetuslapsetkaan eivät tunnistaneet, vaan hätääntyivät vielä enemmän. Mutta Jeesus sanoi pelossa ja ahdistuksessa oleville opetuslapsilleen: ”Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää peljätkö.” (6:50)

Voisiko olla niin, että meidänkin myrskymme keskellä kulkee itse Jumala? Usein emme vain tunnista häntä. Hän ei toimi niin kuin odotamme. Hän on aina lähellä, mutta ”aikoo mennä ohi”. Hän tarjoaa meille tilaisuuden kutsua hänet elämäämme. Kun sen teemme, jotain olennaista muuttuu. ”Tuuli asettui.” (6:51) 

Jumala kuulee kaikki rukouksemme, mutta hän ei aina vastaa sillä tavalla kuin me odotamme. Me emme voi neuvoa ja määrätä Jumalaa. Voi olla, ettei ulkoinen myrskymme laannu, olosuhteet eivät muutu, sairaus ei parane. Jotain kuitenkin aina muuttuu, kun annamme Jumalan tulla elämäämme: pelko poistuu ja saamme olla turvallisella mielellä. Kaikki on sittenkin Jumalan käsissä. Oswald Chambers kirjoittaa: ”Se mikä tapahtuu, ei tapahdu sattumuksesta, se tapahtuu tarkoin Jumalan ohjauksen mukaan. Jumala toteuttaa tarkoitustaan.” ”Lepo Herrassa ei riipu ulkonaisista olosuhteista lainkaan, vaan sinun suhteestasi Jumalaan itseensä.” ”Kaikki meidän kiivastumisemme ja murehtimisemme johtuu siitä, että me laskelmoimme ilman Jumalaa.”  ”Rukouksen tarkoitus ei ole saada vastauksia Jumalalta, rukous on täydellistä ja ehyttä yhteyttä Jumalan kanssa.”

Tätä Jumala meiltä haluaa: ehyttä yhteyttä hänen kanssaan, täydellistä luottamusta häneen. Elämän myrskyissä uskoamme koetellaan, mutta Jumala antaa voimansa juuri tähän hetkeen, kun suostumme hänen edessään heikoiksi ja luovumme omasta voimastamme ja omista suunnitelmistamme. Meidän ei tarvitse huolehtia tulevasta. Jumala on läsnä tässä ja nyt.

Kiittäkää joka tilassa!
12.08.2017
 

Kiittäkää joka tilassa!


Teksti: Esa Kosonen | Kuva: Gerla Brakkee/freeimages.com

Joku on ehkä ollut tänä vuonna sitä mieltä, että Suomen kesä ei ole vielä alkanutkaan ja siksi hän on vain mieli synkkänä odotellut jo keväällä alkaneen syksyn jälkeen kylmän ja synkän talven tuloa.

Onko silloin sellaiselta ihmiseltä jäänyt elämättä kokonaan yksi vuodenaika ja nauttimatta sen suomista iloista ja lahjoista?
 
Tiedotusvälineet ovat sen sijaan kertoneet huvipuistojen kasvaneesta suosiosta ja festarien järjestäjien tehneen huimia ennätyksiä osanottajamäärissä. 
 
Meidän on syytä epäillä silloin, onko jollakin suomalaisella vain asennevamma, kun ei ole osannut nauttia hiukan sateisemman ja viileämmän kesän tarjoamista monista mahdollisuuksista. 
 
Onko se vain kiittämättömyyttä ja napinaa Luojaamme kohtaan, jos emme ole huomanneet niitä monia hyviä lahjoja, joilla Hän ympäröi meidät kaikkina vuodenaikoina.  
 
Viileässä ja sateisessa kesässä olen saanut kokea monia kiitoksen aiheita. Esimerkiksi mökillä ollessani, kun vettä on joskus satanut, olen nauttinut siitä, kun sisällä on ollut kuivaa ja lämmintä, eikä kattokaan ole vuotanut. Silloin olen voinut lämmittää mökkisaunan ja nauttia sen hyväilevästä lämmöstä ja mennä välillä ulkokuistille, tai vaikka sateeseen hiukan vilvoittelemaan.
 
Toisaalta runsaat sateet ovat taanneet sen, että kaivossa on ollut vettä riittämiin ja metsämansikat ja mustikat ovat kasvaneet tavallista kookkaammiksi. Niitä olen saanut kerätä runsain mitoin sateitten välillä. 
 
Olen saanut olla kiitollinen myös siitä, että ruoho on kasvanut pihalla hyvin ilman kastelemista ja näin olen usein nauttinut ison pihan tarjoamasta hyötyliikunnasta juostessani ruohonleikkurin perässä.  
 
Kiittämisen aiheita kyllä aina riittä jokaisena elämämme päivänä ja siihen meitä kehottaa myös Jumalan Sana. 
 
1. Tess. 5:18: ”Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.”

Muistathan kiittää sinuakin rakastavaa Taivaallista Isää joka tilassa!

Hyvää, kaunista ja hedelmällistä loppukesää ja pian alkavaa värikästä syksyä! 
 
Kedon kukkaset
06.08.2017



Kedon kukkaset

Teksti ja kuva: Eija Mertanen

”Ihmisen elinpäivät ovat kuin ruoho, hän kukoistaa kuin kukkanen kedolla. Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne.” (Ps.103:15-16)

Näin kesällä menetetyn rakkaan kuoleman läheisyydessä tuo Psalmin kirjoittajan toteamus on helppo ymmärtää. Kedon kukat ovat kuitenkin hyvin erilaisia. Joku voi loistaa vain päivän, toinen viikkoja. Olemme tulleet tietämään, että niin myös ihmisen elämässä. Toinen otetaan pois jo pienenä ja toinen voi elää satavuotiaaksi. Toisen lähtö lähestyy hitain ennusmerkein ja voi kestää vuosia, toinen voi saada kutsun kesken askelien tai nukkua rauhassa viimeiseen uneen. Yhteistä kaikille meille on, että jonakin päivänä kutsu käy.

Kesäni on mennyt surutyön merkeissä kahden rakkaan ihmisen siirryttyä ajasta ikuisuuteen. Molemmat kypsään ikään ehtineitä, vaikka ikäeroa olikin 15 vuotta. Toinen oli toivonut jo vuosia pääsevänsä kuihtuvan kehonsa vankilasta lepoon ja vapauteen, toiselle olisi vielä elämä maistunut. Toinen hiipui luotamme hiljaa, vaikka lähtö tulikin yllättäen. Toinen lähti seisovilta jaloiltaan. Kuinka valmiina sisimmässään, se ei ole meidän käsissämme. Ikävä on joka tapauksessa valtava.

Tämä surun keskellä eläminen saa pohtimaan myös omaa valmiutta tarkemmin. Mikä lopulta on tärkeää ja mitä turhaa voisi elämästä jättää. Kuinka saada elämästä kyllänsä, niin kuin raamattu asian esittää (mm. Job 42:17). Raamatussa on yksi lyhyt jae, joka tiivistää hyvin sen, mihin meidän tulisi pyrkiä. Tätä jaetta makustelen silloin, kun painin riittämättömyyden tunteiden kanssa. ”Hän on ilmoittanut sinulle ihminen, mikä hyvää on; ja mitä muuta Herra sinulta vaatii, kuin että teet sitä mikä oikein on, rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalasi edessä?”  (Miika 6:8) Yksinkertaisimmillaan tuo ilmoitus löytyy kymmenestä käskystä sekä Jeesuksen antamasta rakkauden kaksoiskäskystä (2. Moos. 20:1-17 ja Matt. 22:37). Me teemme itsellemme ja varsinkin toisillemme monenlaisia sääntöjä. Onnellisen elämän salaisuudet ovat kuitenkin Jumalan, ei ihmiskäskyjen varassa.

Ystäväni kysyi tällä viikolla, onko hänellä oikeus olla näin onnellinen. Jumalan lahjoista on lupa olla onnellinen ja Jumala on se Hyvä Isä, joka iloitsee antaa hyviä lahjoja ja nähdä lastensa ilon. Hän myös kulkee vierellämme surun aikoina ja lohduttaa parhaalla lohdutuksella. Usein se tarkoittaa lähimmäisten lähettämistä rinnalle. 
Kirkastusvuorella Kristuksen ystävänä
30.07.2017

Kirkastusvuorella Kristuksen ystävänä

Teksti ja kuva: Tea Ikonen

Jeesus otti mukaansa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen, pois toisten luota. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä, ja hänen vaatteensa alkoivat hohtaa niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi sellaista saada aikaan. (Mark. 9:2-3.)

Tämän pyhäpäivän tekstin äärellä jäin miettimään, miksi Jeesus valitsi juuri Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen todistamaan muodonmuutostaan. Olivatko nämä kaverit onnistuneet kenties kilvoittelussaan jotenkin muita paremmin, minkä vuoksi Jeesus halusi palkita heidät ihmeellisellä hengellisellä kokemuksella? Tuskinpa. Jumalan tahdon pilkuntarkasta noudattamisesta ei tarjoilla palkintoina huimia ilmestyksiä.
 
Mainituista miehistä tuli opetuslapsijoukon ja alkuseurakunnan johtajia. Ehkäpä kirkastusvuoren tapahtumat kuuluivat heidän “koulutukseensa”. Ehkä Jeesus katsoi heidän tarvitsevan sen hetken kanssaan. Kenties he itse eivät vuorelle noustessaan tai vielä vuorella ollessaankaan tajunneet tarvitsevansa sitä. Ehkä vasta jälkikäteen he ymmärsivät sen arvon. Kenties Kristuksen kirkastuminen jäi heidän mieliinsä rohkaisevaksi muistoksi, johon he saattoivat jälkikäteen palata aina uudestaan ja uudestaan.
 
Toisaalta he saivat myöhemmin todistaa vielä ihmeellisempiä asioita, kuten Kristuksen kuolleista nousemisen ja Pyhän Hengen vuodattamisen - mutta niissä hetkissä oli mukana muitakin. Tämä hetken Jeesus jakoi vain noiden kolmen kanssa ja kenties se juuri teki hetkestä niin erityisen. Olisiko näistä miehistä tullut Jeesuksen läheisimpiä ystäviä ja Herra halusi heidän näkevän itsensä sellaisena kuin on? Tosi ystävyyteenhän kuuluu se, että voi toisen edessä olla rennosti oma itsensä mitään peittelemättä. Siihen kuuluu luottamus ja jakaminen. Jeesushan vetäytyi usein yksinäisyyteen rukoilemaan, mutta kenties Hän tällä kertaa tahtoikin jakaa rukoushetkensä lähimpien ystäviensä kanssa. Kirkastusvuorikokemus saattoi olla Jaakobille, Johannekselle ja Pietarille Jeesuksen ystävyyden ja luottamuksen osoitus. 
 
En usko, että joku ihminen olisi Jumalalle toista rakkaampi - mutta uskon, että jollain voi olla Herraan läheisempi suhde kuin toisella, aivan kuten ihmistenkin kesken. Läheiseen suhteeseen Herran kanssa on varmasti meillä jokaisella yhtä suuret mahdollisuudet. Kysymys lieneekin, miten ne käytämme. Ei kirkastusvuorikokemuksia ansaita, mutta uskon silti, että Jumala palkitsee tavalla tai toisella ihmisen, joka Häntä rakastaa ja vilpittömin sydämin etsien haluaa päästä yhä syvempään yhteyteen Hänen kanssaan. Rakkaus ei laskelmoi, mitä saa vastineeksi ystävyydestä.
 
Kaiken kaikkiaan teksti kirkastusvuoresta nosti minulle ainakin seuraavat kolmea asiaa:
1) Jumala jakaa ilmestyksiä oman viisautensa mukaan, kenelle tahtoo. Niitä ei ansaita.
2) Jumalasuhde on vastavuoroinen ystävyyssuhde, ellei peräti rakkaussuhde. Jumala tavalla tai toisella palkitsee sen, joka häntä vilpittömästi etsii. Ehkä Kristuksen kirkastuskokemukset ovat Jeesuksen ystävyyden osoituksia. Sehän on yksi jumalasuhteen ulottuvuus myöskin - ystävyys Kaikkivaltiaan kanssa!
3) Suhde syntyy yhdessä vietetystä ajasta ja asioiden jakamisesta. Siitä, että ottaa vastaan Jumalalta ja antaa Jumalalle. Rukoushetket ovat hyvä tapa pitää yllä ja syventää tuota suhdetta.
 
Rukoillaan siis, että itse kukin saisimme sydämen, joka haluaa vilpittömästi yhä läheisempään yhteyteen Kristuksen kanssa.
Ollen laumalle esikuvana
17.07.2017

”Ollen laumalle esikuvana”

Teksti: Martti Nykänen | Kuva: René Dekker/Freeimages.com

Näillä sanoilla Pietari tahtoo kertoa johtajuuden tärkeimpiä periaatteita. (1. Piet. 5:1-5.)

Sanonta: ”Olla Jeesuksen seuraaja” kertoo myös saman. Paavali sanoo saman asian:

”Olkaa minun seuraajiani, sillä minä olen Jeesuksen seuraaja”. (1. Kor. 11:1.)

Johtajuus on viime aikoina ollut monella tapaa tapetilla. Järjestetään monenlaisia kursseja ja monenlaisiin tarkoituksiin. Akateemiseen koulutukseen kuuluu jo oppiaineena johtajuuskursseja. 

Yritysjohtajuudessakin noudatetaan nykyisin uusia periaatteita entiseen verrattuna. Tietotaito ei voi olla enää yksissä käsissä. Jo tekniikka vaatii monia koulutuslinjoja. Olen nähnyt yritysten seinällä julisteen: ”Menestyvä yritys on joukko menestyviä ihmisiä.” Kukin laittaa osaamisensa likoon.

Otan esille yhden esimerkin omasta johtajuuskoulutuksesta. IBM teki jo 70-80 luvun vaihteessa päätöksen, että joka rupeaa herraksi, sille annetaan ensiksi potkut. Käytännössä se tarkoitti sitä, että osaavat, koulutetut ja muuten älyköt saavat laittaa osaamisensa likoon. Yhden varassa ei voi olla kaikki tietotaito. Yleensä vielä vähiten koulutettu juuri pyrkii johtajaksi, mutta jää sitten esteeksi kehitykselle ja kehittäjät hakeutuvat muualle.

Tätä varmaan Jeesuskin tarkoitti sanonnoilla: ”kansojen kuninkaat herroina hallitsevat”. Mm. Matt. 20:25, Mark. 10:42, Luuk. 22:25. Jeesuskin haluttiin julistaa kuninkaaksi, mutta hän väistyi vuorelle rukoilemaan.   Juuri vuori ja siellä rukoilu oli Jeesuksen tärkein paikka. Siellä syntyivät tärkeät valinnat ja tulevien päivien askeleet vahvistuivat. 

Rukousliikkeenä meidän on opittava todella seuraamaan Jeesusta kaikessa. Kulkea rukoillen. Jeesus sanoi vuorisaarnassa: Autuaat ovat hiljaiset, he saavat maan periä. Samaan julistukseen kuuluu myös autuaaksi julistetut. Heillä on sydän, joka etsii toisten hyvää. (Matt 5:3-12.)

Hyvät esikuvat ovat kullanarvoiset. Jeesus on meille paras esikuva. Raamattu on myös paras johtajuuden oppikirja. Siinä on satoja henkilökuvia ja suuri osa on tärkeitä johtajia. Siellä on hyviä, mutta myös huonoja esimerkkejä. Paavali oli hyvä esimerkki kutsumustietoisesta Herran Jeesuksen seuraajasta. Hän mm. mainitsee Efesolaisille jäähyväispuheessa Apt. 20:31-35: ”olen kolme vuotta lakkaamatta yötä päivää kyynelin neuvonut teitä itse kutakin. … en ole halunnut kenenkään hopeata tai kultaa tai vaatteita. Te tiedätte itse, että nämä minun käteni ovat työllänsä hankkineet, mitä minä ja seuralaiseni olemme tarvinneet…"

Tässä on hyvä esikuva Herran työn tekijästä. Aavistamme, että tulevaisuudessa tämä pitää ottaa käyttöön käytännössä. Ellei Herra anna mahtavaa herätysaikaa, ei jää muuta vaihtoehtoa tehdä laajamittaista Herran työtä. ”Autuaampi on antaa kuin ottaa”.

Sivu: 1 2 3 4  Seuraava>